Vakava liikenneonnettomuus Hirvensalmella: Nuori mies kuollut, kaksi henkilöä loukkaantunut vakavasti
Hirvensalmella on tapahtunut vakava liikenneonnettomuus.
Poliisille tuli ilmoitus kahden henkilöauton nokkakolarista Hietasentiellä Hirvensalmella tänään kello 14.22.
Onnettomuudessa on menehtynyt ulkopaikkakuntalainen täysi-ikäinen nuorehko mies. Lisäksi kaksi henkilöä on loukkaantunut vakavasti.
Päivystävä palomestari Eero Aho Etelä-Savon pelastuslaitokselta kertoo MTV Uutisille, että kyseessä oli kahden auton nokkakolari, joka oli tapahtunut normaaleilla maantienopeuksilla. Alueella on 80 kilometrin nopeusrajoitus. Toisessa autossa oli kaksi henkilöä ja toisessa yksi henkilö.
Aho kertoo, että onnettomuuspaikalla oli normaali syksyinen keli. Tienpinta oli hieman kostea, mutta paikalla ei satanut vettä. Aho kertoo autoille syntyneistä vaurioista:
– Kyseessä oli täydellinen nokkakolari. Autot olivat nykyautoja, joiden matkustamot säilyttivät muotonsa. Autojen keulat olivat aivan rutussa.
Aho kertoo, että onnettomuuspaikka oli vielä 16.30 aikaan suljettu liikenteeltä ja poliisi oli paikalla.
Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa yhdessä liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan kanssa.
Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 16.57: Päivitetty, että onnettomuus sattui Hirvensalmella, ei Mikkelissä.
Uusimmat
-
18:32
MTV seuraa: HIFK:n ykkösvahti jäi jyrän alle – nyrkit heiluivat Helsingissä!
-
18:30
Hälytyssireenit soivat Israelissa: Havaintoja räjähdyksistä – MTV seuraa
-
18:29
HIFK:lle kova takaisku – Roope Taponen jäi jyrän alle
-
18:28
Jättiläispanda synnytti pandakaksoset – tärkeä hetki tallentui videolle
-
18:21
Suomen Beirutin-suurlähettiläs: Lähetystön henkilökunnalla kaikki hyvin
-
18:15
"Olemme kaikki huoria" – Erika Vikman avaa uutuuskappaleensa sanomaa
-
18:13
Aatos Koivu pyssytti uransa ensimmäisen SM-liigamaalin
-
17:54
EK9: Kalle Rovanperä jäi kärjestä, suomalaisille surkea tulos – MTV seuraa
-
17:48
Jukurit-tähti törttöili SM-liigassa – tuomaristo lähetti tylysti suihkuun
-
17:28
Suuri operaatio Klaukkalassa – näin poliisi kommentoi
-
17:22
Ukrainan mukaan Venäjä iski sairaalaan: "Käyvät sotaa ihmisten elämiä vastaan
-
17:16
Kuningas Charles suree näyttelijälegenda Maggie Smithin kuolemaa
-
17:03
Paras tapa säilöä ja käyttää suppilovahverot – helppo ohje!
-
17:00
Tähänkö sulivat Sébastien Ogierin mestaruusmahdollisuudet? Toyota-tähdellä kova kohtalo Chilessä
-
16:58
Vakava liikenneonnettomuus Hirvensalmella: Nuori mies kuollut, kaksi henkilöä loukkaantunut vakavasti
-
16:33
Yhdysvalloissa yli 40 ihmistä kuollut Helene-myrskyssä: Miljoonat yhä ilman sähköä
-
16:28
SDP tekee välikysymyksen palkkamallista – Lindtman: Hoitajille luvassa porstua tai ikuinen kuoppa
-
16:27
Kontiolahdelle takaisku ampumahiihdossa
-
16:25
Tutkija Putinin Ukraina-taktiikasta: Voisi vain odottaa, jos Trump nousisi presidentiksi
-
16:21
Helsingin kaupunki sai tietää anarkistien vallanneen arvohuvilan
-
Lataa lisää