Vakavasti sairastunut Arto Paasilinna edelleen hoidossa

kirjailija Arto Paasilinna (Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva)
Kirjailija sai Arto Paasilinna aivoinfarktin lokakuussa. (Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva)Copyright 2008 Lehtikuva
Julkaistu 04.03.2010 13:12(Päivitetty 04.03.2010 16:11)

Menestyskirjailija Arto Paasilinna toipuu yhä lokakuussa saamastaan vakavasta aivoinfarktista ja aivoverenvuodosta.

Kirjailijan poika Petteri Paasilinna kertoo isänsä voivan tällä hetkellä ihan hyvin ja olevan edelleen hoidossa, mutta ei kerro sitä, onko Paasilinna yhä sairaalassa vai jossain muussa hoitolaitoksessa.

– Hän sairastui vakavasti, joten toipumiseen menee aikaa, Petteri Paasilinna sanoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Petteri Paasilinna kertoo isällään olevan ongelmia erityisesti lähimuistin kanssa.

– Hän tunnistaa ja muistaa minut, mutta lähimuisti ei oikein toimi. Hän muistaa vanhat asiat paremmin ja tietää, että on ammatiltaan kirjailija.

Tämän päivän tapahtumia Arto Paasilinna seuraa poikansa mukaan vaihtelevasti.

– Kyllä hän televisiota katsoo. Vaihtelevasti hän seuraa päivän asioita, eikä häntä monet asiat kiinnostakaan. Hän kuitenkin ideoi ja suunnittelee tulevia kirjahankkeita. Se on hieno ja positiivinen asia, eri asia sitten on, tuleeko niistä mitään, Petteri Paasilinna kertoo.

Arto Paasilinna on yksi Suomen menestyneimpiä kirjailijoita. Humoristikirjailijana tunnetun Paasilinnan tuotantoa oli vuonna 2009 käännetty 46 kielelle.

(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)

Tuoreimmat aiheesta

Arto Paasilinna