Vakuuttavan läpimurron tehnyt Alma pokkasi Suomi-palkinnon

Alma
Lehtikuva
Julkaistu 18.10.2017 23:00

MTV VIIHDE - STT

Yksi Suomi-palkinnon saajista keskiviikkona oli laulaja-lauluntekijä Alma, jonka Karma-single ponkaisi viime vuonna listojen kärkeen. Menestys on jatkunut tänä vuonna, kun Alman Chasing Highs -kappale nousi listoille ensin Suomessa ja Saksassa, Itävallassa sekä Sveitsissä ja myöhemmin Britanniassa ja Irlannissa.

Neil Hardwickin ja Alman lisäksi Suomi-palkinnon saivat elokuvaohjaaja Dome Karukoski, kirjailija-näyttelijä Anna-Leena Härkönen, sisustusarkkitehti ja muotoilija Yrjö Kukkapuro, kapellimestari Hannu Lintu, Mäntän kuvataideviikot sekä Pori Dance Company.

Kunniakirjan puolestaan sai 40-vuotisjuhlavuottaan viettävä Pikku Kakkonen.

Suomi-palkinnot jaettiin keskiviikkoiltana televisioidussa Vuosisadan Kulttuurigaalassa Turun Logomossa. Palkinnot myönsi kulttuuriasioista vastaava ministeri Sampo Terho (sin.).

Suomi-palkinto on tunnustus merkittävästä taiteellisesta urasta. Perusteena voi olla myös huomattava saavutus tai lupaava läpimurto.

Kukin palkinto on arvoltaan yli 21 000 euroa ja ne myönnetään Veikkauksen tuotoista.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki