Kaksikko myi lamppubisneksen – kiilasivat Suomen tulokuninkaiksi

24482410
LEDiLin Tomi Kuntze (vas.), Joni Mäki ja Hannu Hukkanen vastaanottivat tasavallan presidentin vuoden 2013 kansainvälistymispalkinnon Helsingissä 5. maaliskuuta 2014.Str / Lehtikuva
Julkaistu 02.11.2015 08:33

MTV UUTISET

Pääoma- ja ansiotulojen yhteenlaskettujen tulojen kärjessä on vuoden 2014 verotietojen mukaan kaksikko, jotka ovat perustaneet yhdessä led-valaisintekniikkaan erikoistuneen Ledil Oy:n. He myivät valaisinalan yrityksensä viime vuonna. 

Hannu Hukkanen ja Tomi Kuntze perustivat alun perin kahden hengen salolaisen yrityksen vuonna 2002. Vuonna 2014 Hukkanen tienasi eniten Suomessa, lähes 27,9 miljoonaa euroa. Lähes saman verran tienasi Kuntze. Molempien tulot koostuivat suurelta osin pääomatuloista. 

Vuoden 2014 lopulla ruotsalainen pääomasijoittaja Ratos osti enemmistön Ledil Oy:stä. Ratos osti 67 prosenttia yhtiön osakkeista. Turun Sanomien mukaan yritykset eivät tuolloin kertoneet kauppasummaa, mutta Ledil Oy:n yritysarvoksi on sovittu 97 miljoonaa.

Toimitusjohtaja Hukkanen perusteli yrityskauppaa lehdelle vuosi sitten sillä, että led-markkinat ovat murroksessa, ja heidän on pysyttävä mukana kilpailussa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa