Valaistunut Kirsi Ranto Annassa: Höpöttelen enkeleille

Kirsi Ranto puhuu enkeleille.
Kirsi Ranto puhuu enkeleille.
Julkaistu 03.11.2011 16:02

Laulaja Kirsi Ranto kertoo uusimmassa Anna-lehdessä, kuinka enkelitulkitsijalla käynti muutti elämän.

Loppuunpalamisesta kärsinyt suomalaislaulaja Kirsi Ranto kertaa Anna-lehdessä värikkäistä vaiheistaan vuonna 2001 iskeneen burn outin jälkeen. Suuren avun hän löysi enkelitulkitsijalla käymisestä, jossa hänen elämänsä sai uuden käänteen. Valaistunut nainen kertoo Annassa itkeneensä, kun enkelitulkitsijan visiitti aiheutti hänessä valtavan tunnehyökyn.

–Se toivo, joka minuun enkelien viestien kautta virtasi, oli sanoinkuvaamaton. Koin valtavan vapautumisen, luottamuksen ja rakkauden tunteen. Ajattelin, että tästä haluan pitää kiinni ja oppia lisää, hän kertoo Anna-lehdelle.

Käynnin jälkeen hän tutustui teokseen, jonka lukemisen jälkeen hän toivoi enkelien antavan merkin heidän olemassaolostaan. Pyynnön seurauksena keittiön matolle oli ilmestynyt höyhen, jota pidetään näyttönä heistä. Kokemuksen saattelemana nainen vakuuttui, että ne ohjaavat häntä oikeaan suuntaan. Laulaja elää vahvempana, kun hän tiedostaa heidän läsnäolonsa

– Enkelit pitävät minusta huolen. Ne katsovat, että muistan syödä ja että lähden ajoissa sovittuihin tapaamisiin. Höpöttelen niiden kanssa ääneen ja naurankin.Välillä kuulen, kun ne oikein nauraa räkättää täs mun vierellä, hän tiivistää.

Lähde: Anna

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Kirsi Ranto