Kahta oppilasta ammuttiin kuula-aseella kasvoihin porvoolaiskoulussa, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitos tiedotteessaan.
Strömborgska skolanilla Porvoossa tapahtui maanantaina puolen päivän aikaan välikohtaus, jossa kahta oppilasta ammuttiin kuula-aseella kasvoihin. Poliisi kertoo tiedotteessaan, että tapaus sattui välitunnilla.
Alustavien tietojen mukaan kumpikaan oppilaista ei saanut sellaisia vammoja, jotka olisivat vaatineet sairaanhoitoa.
Viranomaistiedotteessa kerrotaan, että kuula-ase kuului koulun oppilaalle. Nyt kuula-ase on poliisin hallussa.
Epäilty tekijä on poliisin tiedossa. Asiasta tehdään rikosilmoitus. Tapahtuneen selvittely siirtyy poliisin tutkittavaksi.
– Poliisi ottaa tehtävät, joissa mainitaan ampuma-ase aina vakavasti. Nyt kyseessä oli onneksi kuula-ase, mutta silläkin voi saada aikaiseksi vakavaa vahinkoa esimerkiksi silmien alueelle, muistuttaa Itä-Uudenmaan poliisin päivän yleisjohtaja komisario Kimmo Klemetti tiedotteessa.