Valioliigassa jysähti 485 miljoonan kaupat

29.12179651
Valioliiga-seura Everton siirtyy uuteen omistukseen.
Julkaistu 19.12.2024 14:01

MTV URHEILU – STT

Perinteikkäästä Evertonista tuli englantilaisen jalkapallon pääsarjan Valioliigan kymmenes seura, jolla on yhdysvaltalainen pääomistaja. Valioliiga ilmoitti torstaina, että Friedkin Group -yhtymä on ostanut 98,8 prosentin osuuden seurasta.

Amerikkalaisostaja pääsi syyskuussa kaupasta sopuun Evertonin pääomistajan, brittiläis-iranilaisen liikemiehen Farhad Moshirin kanssa. Kauppa on nyt virallistunut Valioliigan hyväksyttyä sen. BBC:n mukaan kaupan arvo on yli 400 miljoonaa puntaa eli noin 485 miljoonaa euroa.

Everton on pelannut Englannin pääsarjassa jo 70 vuotta. Sillä on yhdeksän Englannin mestaruutta. Enemmän ovat saavuttaneet vain Manchester United, Liverpool, Arsenal ja Manchester City. Tuorein mestaruus Evertonilla on kuitenkin niinkin kaukaa kuin kaudelta 1986–87.

Tuoreimmat aiheesta

Valioliiga