Valkea joulu on vaarassa! Pekka Pouta: "Ensi viikko on todella vetinen"

6:24img
Loskakaaos edessä? Katso Pekka Poudan sääennuste videolta.
Julkaistu 15.12.2022 10:52
Toimittajan kuva
Leo Jaakkonen

leo.jaakkonen@mtv.fi

Eteläisessä Suomessa lämpenee ensi viikolla ja valkea joulu on vaarassa.

Lunta on tullut viime päivinä niin, että on vaikea kuvitella sen kaiken sulavan ennen jouluaattoa. Sääennuste ei kuitenkaan lupaa hyvää valkeaa joulua toivoville eteläsuomalaisille.

– Ensi viikko on todella vetinen, meteorologi Pekka Pouta kertoo.

Käänne tapahtuu sunnuntai-iltana, jolloin lounaasta alkaa saapua lauhempaa ilmaa. Mukana tulee runsaita sateita.

Etelä lumeton, pohjoisessa valkeaa

Kriittinen vaihe on tiistaista torstaihin.

– Jos tulee kolmen päivän putki vettä, se sulattaa aika tehokkaasti, varsinkin tuollaista höttölunta.

Plusasteita voi olla viikon edetessä maan keskiosissa asti. Etelä-Suomea ja rannikkoa lukuun ottamatta valkea joulu näyttäisi kuitenkin toteutuvan.

– Tämä muuttuu aika perinteiseksi joulun lumensyvyyskartaksi. Etelä palaa kuriin ja nuhteeseen, Pouta lohkaisee.

– Mitään runsaslumista joulua tästä ei tule, vaikka etelässä on ollut hyvin lumista.

Tuoreimmat aiheesta

Sää