Valko-Venäjällä on vastustettu elokuun presidentinvaalien tulosta. Lukashenkon puheluista kertoi uutistoimisto Reuters ja valkovenäläinen media Belta.
Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukashenko on kieltäytynyt vastaanottamasta puheluita EU:n Charles Micheliltä. Hän on keskustellut viimeisen neljän päivän aikana puhelimitse kolme kertaa Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Putin kertoi Lukashenkolle keskustelleensa puhelimitse tiistaina Angela Merkelin ja Emmanuel Macronin kanssa.
Putin kertoi Merkelille ja Macronille, että mitään ulkoista puuttumista Moskovan naapurin sisäisiin asioihin ei hyväksytä.
Reutersin lähteenä tiedoille on valkovenäläinen media Belta.
Tavoitteena lopettaa väkivalta
Uutistoimisto Reutersin mukaan EU:n asettamien uusien pakotteiden tehoaminen Valko-Venäjää kohtaan veisi viikkoja.
Euroopan unionin virkamies on kertonut Reutersille, että EU ei halua tilannetta, jossa maan geopoliittinen asema kääntyisi EU:n ja Venäjän välillä.
Unionin tavoitteena on lopettaa väkivalta Valko-Venäjällä ja auttaa vuoropuhelussa.
Keskiviikkona presidentti Aleksandr Lukashenko antoi uutistoimisto Beltan mukaan liudan määräyksiä lopettaakseen maan suuret protestit.
Valko-Venäjän opposition johtaja Svetlana Tihanovskajan mukaan kansalaiset haluaisivat uudet vaalit, jotka olisivat vapaat ja reilut.
Hän ilmoitti palaavansa heti Valko-Venäjälle, kun kokee sen turvalliseksi. Tihanovskaja pakeni aiemmin Liettuaan.
EU tuomitsee rikostutkinnan oppositiota kohtaan
Valko-Venäjä ilmoitti eilen tutkivansa opposition perustaman neuvoston toimintaa yrityksenä kaapata valta ja horjuttaa kansallista turvallisuutta.
Opposition mukaan neuvosto perustettiin valvomaan uusien vaalien ja vallanvaihdon sujumista rauhanomaisesti.
Euroopan unioni vaatii Valko-Venäjää keskeyttämään maan oppositiota vastaan aloitetun rikostutkinnan.
EU:n ulkoasiain tiedottajan Nabila Massaralin mukaan Valko-Venäjän pitäisi rikostutkinnan sijaan ryhtyä vuoropuheluun opposition kanssa kriisin ratkaisemiseksi.