Valmentaja Jylhä: Nilsson kirissä mahdoton voitettava

Kiriherkkä Stina Nilsson oli lopussa vahvempi kuin Krista Pärmäkoski.
Kiriherkkä Stina Nilsson oli lopussa vahvempi kuin Krista Pärmäkoski.
Julkaistu 26.02.2015 21:37

MTV SPORT - STT

Stina Nilsson ei pelkää ketään, kun hän pääsee kirimään hiihdossa loppusuoralle.

21-vuotiaan Nilssonin laittaminen Ruotsin viestijoukkueen ankkuriosuudelle tuntui etukäteen riskivedolta, mutta toi taistelussa Suomea vastaan kirkkaamman mitalin.

- Meillä ei ole yhtään sellaista hiihtäjää, joka voisi pärjätä hänelle loppukirissä tuolla radalla, Suomen päävalmentaja Reijo Jylhä sanoi.

Nilssonin taktiikka oli peesata Krista Pärmäkoskea matkan varrella ja ratkaista peli stadionilla. Pärmäkoski sai valmennusjohdolta ohjeet liukua viimeiseen laskuun peesistä, Nilssonin takana, mutta taktiikka ei toiminut.

- Krista kokeili viimeiseen nousuun, mutta ei saanut Nilssonia jätettyä. Lopussa oli parempijalkainen hiihtäjä vastassa, Jylhä totesi.

Nilsson voitti Falunissa toisen hopeansa. Hän oli kakkonen viestin lisäksi henkilökohtaisessa sprintissä.

- Tiesin, että pystyn ratkaisemaan kisan lopussa, nuori ruotsalainen sanoi. 

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto