Valokuvaajan upeassa luontokuvassa kaksi kalamiestä katsoo kameraan tietämättä takanaan oleskelevasta petoeläimestä.
Luontovalokuvaaja Robert Hawthornen, 21, nappaamasta valokuvasta ei jännitystä puutu. Elokuussa Hawthornen Instagram-tilillä julkaistussa kuvassa kaksi kalamiestä katsoo kohti kameraa autuaan tietämättöminä takanaan piilevästä vaarasta: karhusta.
Kuva on napattu Alaskassa Katmain kansallispuistossa heinäkuun 2019 lopulla. Nyt se on levinnyt myös eri medioihin.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Usko tai älä, nuo kalamiehet eivät ajatelleet muuta kuin kalastustaan. He olivat tietämättömiä takanaan olevasta karhusta, Hawthorne kertoi The Sunille.
"Tiesin, ettei se ollut uhka"
Hawthorne kertoo People-sivustolle kuvanneensa karhuja ennenkin. Kokemuksensa vuoksi mies tiesi, ettei karhun tavoitteena ollut hyökätä miesten kimppuun. Luultavasti eläin oli kiinnostuneempi nappaamaan itselleen lohta päivälliseksi.
– Kokemukseni vuoksi tiesin, ettei se ollut uhka, joten minulla oli aikaa ottaa valokuva ennen kuin kerroin, että heidän takanaan oli karhu.
Valokuvaajan mukaan miehet vain jatkoivat kalastusta tajuttuaan, ettei petoeläin ollut heistä kiinnostunut. Hawthorne arvioi kohtaamisen olleen vain noin 15–20 sekuntia pitkä.
Kalamiehet eivät hätkähtäneet
Valokuvaaja kertoo, ettei ehtinyt tavata kalamiehiä, mutta toivoo, että he ottavat yhteyttä nyt, kun kuvasta on tullut viraalihitti. Hawthorne uskoo kuvan osuvan moneen sen karmaisevuuden vuoksi.
– Sitä katsoo ja ajattelee, että "voi luoja, toivottavasti en koskaan itse joudu noin lähelle karhua", mies kertoo Peoplelle.
Karhu on yllättänyt valokuvaajankin
Miehen mukaan kalaruokaa etsivät karhut ovat tuttu näky kansallispuiston joentörmällä. Hawthorne kertoo olleensa itse samanlaisessa tilanteessa kuin kalamiehet ja katsonut taakseen vain huomatakseen karhun seuranaan.
– Ja se karhu, vaikka se oli niinkin lähellä minua, ei tehnyt muuta kuin katsoi ohitseni veteen kalaa löytääkseen, ja rehellisesti sanoen, jos se olisi nähnyt jotain, mistä olisi pitänyt, se olisi luultavasti hypännyt ylitseni tai kävellyt suoraan ohitseni, mies toteaa Peoplen haastattelussa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.