Kaasuvarastossa sattunut räjähdys aiheutti valtaisan tulipalon Nairobissa, Keniassa helmikuun alussa.
Räjähdyksessä ja sitä seuranneessa tulipalossa kuoli ainakin kuusi ihmistä ja yli 200 loukkaantui. Kenian Punaisen Ristin mukaan eri pelastusyksiköt veivät 271 loukkaantunutta eri sairaaloihin Nairobissa.
Räjähdys ja tulipalo tuhosivat myös lähistöllä olevia kiinteistöjä ja ajoneuvoja.
Lue myös: Kenialaista kulttijohtajaa syytetään lähes 200 ihmisen murhasta
Medialähteiden mukaan poliisi epäilee ainakin seitsemää henkilöä tapahtuneesta. Osan epäillyistä ollessa vielä karussa poliisi oli alkuviikosta onnistunut ottamaan kiinni kolme epäiltyä.
Räjähtäneen nestekaasun täyttöyrityksen omistajiin kuuluva henkilö antautui poliisille maanantaina.
Poliisi tutkii tällä hetkellä räjähdyksen syytä mutta myös sitä, oliko kyseessä laiton kaasuvarasto. Pidätetty yrityksen omistaja on kiistänyt tämän.
Katso artikkelin ylläolevalta videolta, miltä räjähdyksestä aiheutunut tulipilvi näytti.