Valtteri Bottakselle rajua kritiikkiä – "Voisi mennä sirkukseen"
F1-talli Sauberin suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas saa nyt sangen rajua kritiikkiä Hollannin suunnalta.
Bottas, 34, järjesti viikonloppuna ison maastopyöräilykilpailun Lahdessa. Bottas oli nopein omalla matkallaan FNLD GRVL -nimeä kantaneessa tapahtumassa. Asiasta kerrottiin myös kansainvälisen F1-lehdistön puolella.
Bottas on ollut jo tovin ajan otsikoissa F1:n ”ulkopuolisten” ajanviettotoimien osalta. Kaikki eivät kuitenkaan tykkää siitä, miten suomalainen on nyt esillä.
Muun muassa Le Mans -kestävyyskisoissa vaikuttava tallipomo Frans Verschuur avautui aiheesta hollantilaiselle Ziggo-kanavalle.
– Hänen pitää lopettaa tuollaiset touhut, Verschuur totesi Bottaksen pyöräilytapahtuman jäljiltä.
– Se, mitä hän tekee, ei kuulu F1:iin. Ja hän ajaa kuin tärisevä haavanlehti, Verschuur jatkoi suomalaisen tylytystä.
Bottas on ollut tällä kaudella vaikeuksissa Sauberin kanssa. Sveitsiläistalli ei ole ottanut yhtään pistettä alkukauden yhdeksästä kisasta.
– Hänen (Bottaksen) pitäisi muistaa, että kuinka paljon lahjakkuuksia on tyrkyllä formuloihin. Hän voisi mennä sirkukseen (Daniel) Ricciardon kanssa. Kaksi pelleä yhdessä, Verschuur sivalsi rajuja sanamuotoja käyttäen.
– Ajaisivat ensin lujaa ja vitsailisivat vasta sitten.
Verschuur viittaa siihen, miten Visa CashApp Racing Bullsin australialaiskuljettaja Ricciardo on tällä hetkellä tikunnokassa hänen heikohkojen esitystensä myötä.
Verschuur on ottanut aiemminkin terävästi kantaa muun muassa Red Bullin meksikolaiskuljettajan Sergio Perezin tilanteeseen. Verschuur on päässyt ääneen Hollannissa, koska hän on tehnyt yhteistyötä entisen F1-kuskin Jos Verstappenin kanssa. Jos on F1:n nykyisen supertähden Max Verstappenin isä.
Kritiikkiä osakseen saanut Bottas on nyt tapetilla, sillä hänen nykyinen Sauber-sopimuksensa päättyy tähän kauteen. Suomalainen otti aiheeseen kantaa Lahdessa järjestetyn pyöräilykisan yhteydessä.
Bottaksen mukaan hän on hyvin ”luottavainen” sen suhteen, että hän ajaa F1:ssä myös ensi kaudella.
– Toki tässä lajissa mikään ei ole täysin varmaa ennen kuin nimet on laitettu alle. En ole kuitenkaan huolissani. Seuraavat viikot ovat sangen mielenkiintoisia, Bottas väläytteli.
F1-kausi jatkuu tulevana viikonloppuna Espanjan Barcelonassa.
Uusimmat
-
15:25
Suomi kahdesti viestipronssille Kuopiossa
-
15:10
Meidän remppa -ohjelman pariskunnan yllätti vanhassa talossa erityisesti hiirenkakka – lähtivät remontoimaan olosuhteiden pakosta
-
15:05
EK13: Kalle Rovanperä kiinni voitossa, Toyotalla hurja aloitus päätöspäivään – MTV seuraa
-
14:54
Alisa Vainio paransi loistovauhdilla ennätystään Berliinissä
-
14:45
Malakai löysi Airbnb-kodista astetta vaarallisemman tunkeilijan
-
13:58
Pelottava tilanne Nurmijärvellä – Valtatie 3 poikki tunnin
-
13:55
Toimittaja Kirpi Uimonen muistaa elävästi Anthony Hopkinsin käyttäytymisen muutoksen – työskentelee maailmantähtien kanssa Hollywoodissa
-
13:42
Vihreät linjasi moniavioisuuden tunnustamisesta puoluekokouksessaan
-
13:34
Chilen kammokeli heitti huiman haasteen MM-rallitähdille – Kalle Rovanperältä poikkeuksellinen arvio
-
13:12
Ilves mestaruustaisteluun jättivoitolla – kokenut maalitykki näki jo ennalta tapahtumien kulun: "Nilkka suorana takanurkkaan"
-
12:48
Kommentti: Patrik Laineen loukkaantuminen ei ollut vain huonoa onnea
-
12:40
Suomalaistutkija Beirutista: Johtajan kuolema ei heikennä Hizbollahia merkittävästi – tämä mies voi olla seuraaja
-
12:40
Aksa Korttila ei nauti huomiosta, paitsi näytellessä: "Jollain lailla se on turvallisempaa"
-
12:15
Tästä asiasta kumppanin kanssa on pakko puhua: "Valtava vaikutus parisuhteen menestykseen"
-
12:13
Israelin surmaaman Hizbollah-johtajan seuraajaksi veikattu ainakin kahta nimeä – MTV seuraa
-
12:08
Alle 30-vuotias mies kuoli tulipalossa Turussa – saattoi sytyttää palon itse
-
12:04
Matkustaja kuoli Tampereen rajussa ulosajossa – kaikki osalliset alle 20-vuotiaita
-
12:02
Varo tätä maanantain aamuliikenteessä! "Voi olla petollista"
-
11:37
Näihin Kalle Rovanperän sanoihin tiivistyy Toyotan tuska – tällaista tekstiä ei ole aiemmin nähty
-
11:35
Onerva, 86, on katsonut lähes jokaisen TTK-jakson – ja omistautunut ohjelmalle tavalla, jota ei jokainen fani tee: "Tämä on elämäni"
-
Lataa lisää