F1-tähti Valtteri Bottaksen ideoimaan FNLD GRVL -sorapyöräilytapahtumaan Lahteen saapuu kilpapyöräilyn supertähtiä ensi kesäkuussa.
Perjantaina tapahtuma tiedotti, että osallistujien joukossa on muun muassa saksalainen kiritykki André Greipel, joka voitti jo päättyneellä maantieajourallaan esimerkiksi 11 Tour de Francen etappia ja Espanjan ympäriajon pistekilpailun vuonna 2009.
Lempinimellä "Gorilla" tunnettu Greipel, 41, mainitsi F1-tähden tiedotteessa.
– Vaikka FNLD GRVL:ssä ei ole tarjolla sprinttipisteitä, odotan innolla, että pääsen ihailemaan maisemia, nauttimaan Lahden sorateistä ja haastamaan Valtteri Bottaksen hänen kotikaupungissaan kesäkuussa, Greipel toteaa.
LUE MYÖS: Valtteri Bottas häkeltyi näkemästään heti F1-viikon alkajaisiksi: "Luulin sitä vitsiksi"
Aiemmin oli jo uutisoitu, että Lahdessa ajaa myös olympiavoittaja Greg Van Avermaet, 38. Belgialaisen meriittilistalla on lukuisia voittoja, muun muassa Paris–Roubaix-klassikon ykköstila vuodelta 2017.
Kilpailu ajetaan 15. kesäkuuta.