Valtteri Bottas on viettänyt viime viikkoina lomaa koti-Suomessa. Uutta F1-kautta malttamattomina odottavat fanit eivät ole kuitenkaan unohtaneet kuskeja.
Jorieke Boensma -niminen fani on esimerkiksi tehnyt Mercedes-kuskin kunniaksi todella komean lyijykynätyön.
Nainen on jakanut Instagramissa kuvan työnsä tuloksesta. Hän kertoi Reddit-palvelussa sen valmistumisen vieneen noin 30–40 tuntia työtä. Lähes mustavalkokuvalta näyttävä työ sai paljon kehuja sosiaalisessa mediassa.
Boensma jakoi pitkään prosessinsa aika kuvia myös keskeneräisestä työstään.
Katso julkaisut alta.