Valtteri Bottas katkaisi yli viisi kuukautta kestäneen voitottoman jaksonsa ja nousi kolmannesta lähtöruudusta ykköseksi Japanin F1-kisassa. Tallikaveri Lewis Hamilton hämmästeli Mercedeksen hänelle tekemää taktiikkaa.
LUE MYÖS: Miksi Ferrari jätti vaarallisesti vaurioituneen auton radalle? Lewis Hamiltonin peili irtosi lentävästä romusta
Bottas otti kisan kärkipaikan haltuunsa upealla startilla, jossa hän nousi lähdössä kangerrelleen Ferrarin paalupaikkamies Sebastian Vettelin lisäksi helposti myös Charles Leclercin edelle.
Vettel säilytti lopun kaksintaistelussa kakkospaikkansa ennen Hamiltonia, jonka Mercedes uskoi pääsevän ohi kahdellakin varikkokäynnillä.
Lopputulos kuitenkin varmisti Mercedeksen kuudennen peräkkäisen valmistajien maailmanmestaruuden sekä sen, ettei kukaan Bottasta lukuun ottamatta pysty enää nousemaan Hamiltonin edelle kuljettajien MM-sarjassa.
Hamilton kritisoi Mersun ratkaisuja
Hamilton piti pitkään kärkipaikkaa hallussaan muiden pysähdyttyä jo kaksi kertaa, mutta joutui lopulta tulemaan itsekin varikolle toistamiseen.
Hamilton kummasteli heti ensimmäisen stoppinsa jälkeen Mercedeksen valintaa laittaa hänelle keskikovat renkaat. Ne näyttivät kuitenkin kestävän hyvin, joten britti halusi yrittää renkailla loppuun asti. Tämän hän sai kuitenkin todeta mahdottomaksi.
Lopulta Mercedes otti Hamiltonin varikolle kymmenen kierrosta ennen loppua, mikä palautti Bottaksen ykköspaikalle reilussa johtoasemassa ennen Vetteliä.
Hamilton alkoi tämän jälkeen jahdata Vetteliä ja saavutti tämän nopeasti. Ferrari kuitenkin antoi saksalaisen repiä moottoristaan lisätehoa, mikä riitti lopulta kakkospaikan säilyttämiseen.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Eturivistä Vettelin rinnalta lähtenyt Leclerc jäi kisassa kuudenneksi. Hän kolaroi lähdössä rinnalle nousseen Red Bullin Max Verstappenin kanssa rikkoen etusiipensä. Verstappenin kisa päättyi pian osuman jälkeen keskeytykseen.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Alfa Romeon Kimi Räikkösen kisa oli yhtä tuskaa. Auton vauhti ei riittänyt 13. lähtöruudusta nousemiseksi, vaan tuloksena oli lopulta 14. sija.
Kisan neljäs oli Red Bullin Alexander Albon ennen McLarenin Carlos Sainzia.
Juttua päivitetty klo 10.53: Tuloslistaa ja Räikkösen sijoitusta korjattu, kun Sergio Perezin nimi palautettiin 9. sijalle.
Japanin GP:n lopputulokset:
| Kuski | Talli | Aika/ero | Pisteet |
1 | Valtteri Bottas | Mercedes | 1:23.21,510 | 25 |
2 | Sebastian Vettel | Ferrari | +11,376 | 18 |
3 | Lewis Hamilton | Mercedes | +11,786 | 16 *) |
4 | Alexander Albon | Red Bull | +1.01,152 | 12 |
5 | Carlos Sainz | McLaren | +1.09,081 | 10 |
6 | Daniel Ricciardo | Renault | +1 kierros | 8 |
7 | Charles Leclerc *) | Ferrari | +1 kierros | 6 |
8 | Pierre Gasly | Toro Rosso | +1 kierros | 4 |
9 | Sergio Perez | Racing Point | +1 kierros | 2 |
10 | Nico Hülkenberg | Renault | +1 kierros | 1 |
11 | Lance Stroll | Racing Point | +1 kierros | 0 |
12 | Daniil Kvjat | Toro Rosso | +1 kierros | 0 |
13 | Lando Norris | McLaren | +1 kierros | 0 |
14 | Kimi Räikkönen | Alfa Romeo | +1 kierros | 0 |
15 | Romain Grosjean | Haas | +1 kierros | 0 |
16 | Antonio Giovinazzi | Alfa Romeo | +1 kierros | 0 |
17 | Kevin Magnussen | Haas | +1 kierros | 0 |
18 | George Russell | Williams | +2 kierrosta | 0 |
19 | Robert Kubica | Williams | +2 kierrosta | 0 |
| Max Verstappen | Red Bull | keskeytti | 0 |
*) Charles Leclercille määrättiin kisan jälkeen rangaistus kolarista ja vaaran aiheuttamisesta. Hän putosi lopputuloksissa seitsemänneksi.
Kuljettajien MM-pisteet:
| Kuski | Talli | Pisteet |
1 | Lewis Hamilton | Mercedes | 338 |
2 | Valtteri Bottas | Mercedes | 274 |
3 | Charles Leclerc | Ferrari | 221 |
4 | Max Verstappen | Red Bull | 212 |
5 | Sebastian Vettel | Ferrari | 212 |
6 | Carlos Sainz | McLaren | 76 |
7 | Pierre Gasly | Toro Rosso | 73 |
8 | Alexander Albon | Red Bull | 64 |
9 | Daniel Ricciardo | Renault | 42 |
10 | Nico Hülkenberg | Renault | 35 |
11 | Sergio Perez | Racing Point | 35 |
12 | Lando Norris | McLaren | 35 |
13 | Daniil Kvjat | Toro Rosso | 33 |
14 | Kimi Räikkönen | Alfa Romeo | 31 |
15 | Kevin Magnussen | Haas | 20 |
16 | Lance Stroll | Racing Point | 19 |
17 | Romain Grosjean | Haas | 8 |
18 | Antonio Giovinazzi | Alfa Romeo | 4 |
19 | Robert Kubica | Williams | 1 |
20 | George Russell | Williams | 0 |
Valmistajien MM-pisteet:
| Talli ja moottori | Pisteet |
1 | Mercedes | 612 |
2 | Ferrari | 433 |
3 | Red Bull Racing Honda | 323 |
4 | McLaren Renault | 111 |
5 | Renault | 77 |
6 | Scuderia Toro Rosso Honda | 59 |
7 | Racing Point Bwt Mercedes | 54 |
8 | Alfa Romeo Racing Ferrari | 35 |
9 | Haas Ferrari | 28 |
10 | Williams Mercedes | 1 |