Valtteri Bottas veisti Viaplaylle kisatapahtumastaan: "Ensimmäistä kertaa elämässä"

16.1.1012707279
Valtteri Bottas piti kilpailuaan hyvänä.IMAGO/PanoramiC/ All Over Press
Julkaistu 19.06.2022 23:31(Päivitetty 20.06.2022 00:52)
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Valtteri Bottas veisteli Viaplaylle turva-auton tulleen kenties ensimmäistä kertaa hänen elämässään oikeaan aikaan radalle Kanadan F1-osakilpailussa.

Alfa Romeon suomalaiskuski Bottas lähti kilpailuun 11. ruudusta ja sijoittui lopulta seitsemänneksi, kun Alpinen Fernando Alonso sai viiden sekunnin aikarangaistuksen esteltyään Bottasta sääntöjenvastaisesti viimeisellä kierroksella. Bottaksen nousussa auttoi myös turva-auto.

49. kierroksella AlphaTaurin Yuki Tsunoda täräytti kylmillä renkailla varikolta tultuaan seinään, ja Bottas pääsi tekemään varikkopysähdyksensä hyvään aikaan turva-auton tullessa radalle.

Bottas oli tehnyt pitkää stinttiä kovilla renkailla siinä missä kymmenen ensimmäisen ruudun kuljettajat olivat lähteneet kisaan keskikovilla kumeilla ja pysähtyneet jo aiemmin.

– Tuntui, että ehkä ekaa kertaa elämässä turva-auto tuli oikeaan aikaan. Siitä oikeasti hyötyikin. Se oli ihan mukavaa vaihtelua, Bottas sanoi Viaplaylle.

Bottas kiteytti puhteen osaltaan hyväksi kisaksi. Lähtökohtiin nähden suomalainen sai "hyviä pisteitä".

– Oli tärkeää, että niitä tuli kummallakin autolla. Oli hyvä nähdä, että tiimikaverilla oli myös hyvä vauhti tänään, Bottas viittasi perässään kahdeksanneksi yltäneeseen Guanyu Zhouhun, jolle sijoitus oli F1-tulokaskauden toistaiseksi paras.

– Sellainen fiilis, että nyt on taas sellainen vauhti päällä, mitä meillä pitäisi olla joka kisassa. Siitä jäi hyvät fiilikset, Bottas tuumi.

Bottas kuitenkin toivoo, että jatkossa tulisi enemmän puhtaita viikonloppuja.

Tuoreimmat aiheesta

F1