Valtteri nappasi kaksi palkintoa kansainvälisestä valokuvauskilpailusta – "Sain kipinän, kun huomasin, että aloin menestyä"

0:46img
Julkaistu 20.11.2018 06:28

Suomalainen Valtteri Mulkahainen voitti kaksi palkintoa kansainvälisessä Comedy Wildlife Photography Awards 2018 -kilpailussa upeilla karhuaiheisilla valokuvillaan. Pääpalkinto hauskimmasta luontokuvasta meni kuitenkin toisaalle.

Katso videolta palkinnon saanut kuvasarja.

Mulkahainen on viime aikoina saanut paljon näkyvyyttä ottamillaan luontokuvilla. Nyt hän on voittanut palkinnot parhaasta kuvasarjasta ja parhaasta kuvan nimestä kansainvälisessä vuoden hauskin luontokuva -kilpailussa.

– Tietenkin odotin päävoittoa. Mutta muita kilpailukuvia katsellessani ymmärsin, että joukossa on parempia kuvia, kuin minun ottamani. Osasin jo arvata, että kilpailun voittanut valokuva tulisi voittamaan, kertoi Mulkahainen.

Mary McGowan

Valokuvakilpailun voitti Mary McGowan kuvallaan hämmästyneestä oravasta.

Lue myös: Suomalainen Valtteri kilpailee kansainvälisen kisan voitosta – valitaanko otos kiipeilevistä karhunpennuista vuoden hauskimmaksi luontokuvaksi?

Päävoiton häviämisestä huolimatta, Mulkahainen on erittäin tyytyväinen tulokseen ja suureen näkyvyyteen, mitä hänen valokuvansa ovat saavuttaneet maailmalla ja sosiaalisessa mediassa.

Palkinnoksi kilpailumenestyksestä Mulkahainen tulee saamaan diplomit ja ilmaisen henkilökohtaisen nettisivun vuodeksi. Hän aikoo juhlistaa palkintojaan perinteisillä kakkukahveilla perheensä ja työkavereidensa kanssa. 

Valtteri Mulkahainen

Otos "Äiti palasi vanhempainillasta" voitti palkinnon parhaasta valokuvan nimestä.

Karhunpennut kiinnostavat Mulkahaista

Mulkahainen otti voittokuvansa Suomussalmen lähistöllä sijaitsevassa karhun katselupaikassa. Hän kertoi käyvänsä kyseisellä paikalla monta kertaa vuodessa, sillä siellä tapaa karhunpentuja usein.

– Minusta on mukava ottaa kuvia karhunpennuista, koska ne muistuttavat minua pienistä riehakkaista lapsista.

Voittokuvien kuvaustilanne sai alkunsa, kun uroskarhu saapui paikalle ja karhuemo patisti pentunsa puuhun turvaan. Puussa kiikkuvat karhunpennut alkoivat pian leikkimään aikansa kuluksi.

Kuvia Mulkahainen otti satoja, jotta kuvien joukosta löytyisi varmasti helmiä.

Parhaan valokuvan nimen tittelin hän sai kuvasta ”Äiti palasi vanhempainillasta”.

– Nimi tuli minulle luonnostaan ammattini vuoksi, kertoi Mulkahainen.

Tällä hetkellä valokuvaus on Mulkahaiselle vapaa-ajan harrastus. Arkena hän toimii liikunnan- ja terveystiedon opettajana lukiossa.

"Sain kipinän, kun huomasin, että aloin menestyä"

Tänä vuonna Mulkahainen on osallistunut jo kahteen kansainväliseen valokuvauskilpailuun, joista molemmista hän voitti palkintoja.

Nyt hänellä on tähtäimessä jo kolmekymmentä muuta isompaa kilpailua.

– Vaikka monet kilpailut ovat maksullisia, on silti mielenkiintoista osallistua ja nähdä, kuinka pitkälle omien valokuvien kanssa pääsee. Sain kipinän, kun huomasin, että aloin menestyä. 

Tuoreimmat aiheesta

Valokuvaus