Vanajanlinnan useilla asukkailla on ollut historian mittaan varsin surullisia kohtaloita.
Uutuussarja Aaveiden jäljillä tuo suomalaisten yliluonnollisten ilmiöiden tutkimuksen televisioruutuihin. Ohjelman keskiössä on Aavedata, joka on yliluonnollisten ilmiöiden tutkimusryhmä, jonka ytimessä ovat veljekset Jupe ja Marko Keskitalo.
Aavedata-ryhmä pääsi vierailemaan Hämeenlinnassa sijaitsevassa Vanajanlinnassa, jossa on kerrottu tapahtuvan erittäin kummallisia asioita. Nykyään hotellina toimivan Vanajanlinnan kerrotaan olevan yksi Suomen kummittelevimmista paikoista, jonka tähden se kiinnostaa myös yliluonnollisia ilmiöitä tutkivaa ryhmää.
Tietokirjailija Tiina Hautala on perehtynyt hotellien henkielämään ja kertoo, että Vanajanlinnan kuuluisimman aaveen kerrotaan olevan paikan entinen emäntä Märtha Rosenlew. Nainen eli dramaattisen elämän, sillä hän tapasi miehensä Carl Rosenlewin kummankin ollessa tahoillaan vielä naimisissa. Rakkauden ja uuden avioliiton tähden Märtha ei saanut tavata enää lapsiaan muuten, kuin salaa metsässä.
LUE MYÖS: Pahamaineisen neuvostovankila Patarein kuuluisa selli on muurattu umpeen kauheiden tapahtumien takia: "Tätä ei aukaista milloinkaan"
Tarinoiden mukaan Märtha jäi vaeltamaan linnaan surun murtamana, lapsiaan kaipaavana henkenä.
Lisäksi Vanajanlinnassa kerrotaan aikoinaan olleen eräs palvelustyttö, joka paljastui venäläiseksi vakoojaksi. Tämän takia hänet teljettiin talon maanalaisiin käytäviin.
– Jotkut edelleen väittävät kuulevansa vaikerrusta, Hautala kertoo.