Vanessa Bryant voitti oikeudenkäynnin, jossa hän syytti pelastushenkilökuntaa yksityisyyttä loukkaavien valokuvien levittämisestä.
Oikeus on myöntänyt Vanessa Bryantille ja Chris Chesterille yhteensä 31 miljoonan dollarin korvaukset oikeudenkäynnissä, joka koski Vanessan helikopteriturmassa kuolleen aviomiehen Kobe Bryantin ja 13-vuotiaan tyttären Gianna Bryantin, Chrisin vaimon Sarahin sekä 13-vuotiaan tyttären Paytonin ja 5 muun turmassa kuolleen ruumiista otettuja valokuvia. Seurue oli matkalla 26. tammikuuta 2020 koripallopeliin, kun helikopteri törmäsi vuorenseinämään Calabasasissa, Kaliforniassa. Kaikki kopterissa olleet saivat surmansa.
Lopullinen tuomio annettiin keskiviikkona 24. elokuuta. Sen mukaan Los Angelesin piirikunnan seriffiosasto (LASD) ja palokunta (LAFD) jakoivat julkisesti valokuvia Vanessan ja Chrisin läheisten sekä muiden turmassa kuolleiden ruumiista ja loukkasivat näin heidän yksityisyyttään sekä aiheuttivat henkistä ahdistusta.
LASD määrättiin maksamaan Vanessalle 10 miljoonaa dollaria ja Chrisille 9 miljoonaa dollaria. LAFD puolestaan joutuu maksamaan sekä Vanessalle että Chrisille 6 miljoonaa dollaria kummallekin. Yhteensä Vanessan korvaukset ovat siis 16 miljoonaa dollaria ja Chrisin 15 miljoonaa dollaria.
Oikeudenkäynnissä todisti ensimmäisten joukossa muun muassa entinen baarimikko Victor Gutierrez, jonka mukaan pian helikopterionnettomuuden jälkeen sheriffin harjoittelija Joey Cruz lähestyi häntä hänen työvuoronsa aikana ja kysyi, halusiko Gutierrez nähdä valokuvan uhrin ruumiista.
Koben ruumis löydettiin heti onnettomuuspäivänä, mutta hänen tyttärensä Giannan ruumis löydettiin rotkosta vasta päivää myöhemmin.
Lähde: People