Vanhanen vastaa Kreikka-heittoihin: Voidaan keskustella niin paljon kuin Soini haluaa

Matti Vanhanen, Huomenta Suomi 5.2.2015
Matti Vanhanen (kesk.) oli pääministerinä vuosina 2003-2010, kun Kreikan lainasta päätettiin.
Julkaistu 05.02.2015 08:38

MTV UUTISET

Entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi MTV:n Huomenta Suomessa olevansa valmis antamaan perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinille aikaansa keskustellakseen syvemmin Kreikka-lainoista.

–  Olen valmis käymään Kreikka-asiaa viiden vuoden takaa kuinka paljon hyvänsä Soinin kanssa, jos hän sitä haluaa.

Vanhanen oli pääministerinä vuonna 2010, kun Kreikalle myönnettiin kahdenvälinen, miljardin euron laina.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kutsui eilen eduskunnan kiihtyneessä välikysymyskeskustelussa Vanhasta tukipakettipolitiikan takuumieheksi.

– Se kuuluu eduskuntakeskusteluun, totesi Vanhanen.

Hänen mukaansa Suomessa pitäisi keskittyä omiin ongelmiin.

–  Meidän ongelmamme eivät ole Kreikassa, vaan täällä Suomessa. Meidän oma taloutemme on vaarallisella tiellä ja se on pääasia.

Matti Vanhanen on jättänyt toimensa Perheyritysten liiton puheenjohtajana ja pyrkii takaisin eduskuntaan kevään vaaleissa.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Huomenta Suomi