Vanhassa albumissa uskomaton tarina: Lentosotamies tukki reiän siivestä kengällään – kesken lennon

Julkaistu 12.03.2017 20:22
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Argentiinalaisesta antiikkikaupasta on löytynyt uskomattoman tarinan sisältävä vanha valokuva-albumi. 

Brittilehti Daily Mail kertoo, että kyseessä on ensimmäisessä maailmansodassa taistelupilottina toimineen Emile Bugen albumi muistiinpanoineen ja lentopäiväkirjoineen.

Buge oli lentänyt Saksan joukoissa 37 hyökkäyksessä brittejä vastaan. Hän oli pudottanut kymmeniä pommeja ja tulittanut tuhansia laukauksia.

Yksi kuva kertoo uskomattomasta rohkeudesta tiukassa paikassa. Bugen koneen siipi oli vaurioitunut lennolla ja kone oli vaarassa pudota. Koneen apumies oli noussut paikaltaan kesken lennon. Hän kiipesi siivelle ja tukki siihen tulleen reiän kengällään estääkseen siiven murtumisen.

Palveluksestaan huolimatta Buge passitettiin toisessa maailmansodassa natsien toimesta keskitysleirille poliittisena vankina. Buge selvisi keskitysleiriltä, mutta hän teki itsemurhan vuonna 1950.

Kokoelma on parhaillaan myynnissä verkkohuutokaupassa.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat