Pieksämäellä tapahtui iltapäivällä kuolemaan johtanut nokkakolari, Itä-Suomen poliisi kertoo.
Tapahtuneessa nokkakolarissa menehtyi yksi ja loukkaantui kaksi ihmistä.
Kolarissa oli osallisena kaksi henkilöautoa. Pohjoisen suuntaan autoa kuljettanut 89-vuotias paikallinen nainen menehtyi onnettomuuspaikalle. Vastaan tulleessa autossa olleet mikkeliläiset 55-vuotias mies ja 51-vuotias nainen loukkaantuivat. Loukkaantuneet kuljetettiin hoidettaviksi helikopterilla Kuopioon ja ambulanssilla Mikkeliin. Vammojen vakavuudesta ei ole tällä hetkellä tietoa.
Onnettomuus sattui, kun toista autoa kuljettanut iäkäs nainen ajautui tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle.
Onnettomuus sattui tiellä 72 Pieksämäeltä Montolan suuntaan. Liikenne ohjattiin aluksi kiertotielle ja noin klo 16 onnettomuuspaikalla saatiin yksi kaista auki. Poliisi ja pelastuslaitos ohjasivat liikennettä.
Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta jatkavat onnettomuuden tutkintaa.