Vanilja maistuu miljoonille. Yhtä moni rakastaa sitä tuoksuvissa vartalovoiteissa ja hajuvesissä. Mutta tiesitkö millainen syntinen menneisyys siihen sisältyy?
Vanilja on yhtä paljon tuoksu kuin maku. Ei ole harvinaista, että voimakasta vaniljan tuoksua aistiva ihminen avaa vaistomaisesti hiukan suutaan ja lipaisee ehkä huuliaankin, ja vaniljalla maustetun ruoan syöjä keskittyy myös tuoksuelämykseen. Ehkä se täyttää mieleemme jonkin täydellisen aistivoimaisen elämyksen muistolla, vaikkemme itse enää sitä tiedä.
Aito vaniljan tuoksu ei kuitenkaan tule vaniljaorkidean kukasta – ne ovat tuoksuttomia. Vasta kun kasvin tarhapavun kaltaiset pavut on kerätty ja niitä on kuivattu yli puolen vuoden ajan ja kun ne muuttuvat rapeiksi, ruskeiksi ja ryppyisiksi, valkoiset vaniljatäplät alkavat kristallisoitua palkojen ulkopinnoille. Täyteläinen tuoksu täyttää ilman.
Tosiasiassa vain harvat saavat kuitenkaan maistaa tai haistaa oikeaa vaniljaa. Aidon vaniljan olennainen ainesosa on vanilliini, jota vaniljan paloissa on 1,5–2 prosenttia. Vanilliinia valmistetaan kuitenkin myös keinotekoisesti, mutta silloin valmisteesta puuttuvat kaikki makua ja tuoksua tukevat luonnon ainesosat, joita ei voi jäljitellä.
Keinotekoinen vanilliini on hinnaltaan paljon aitoa vaniljaa halvempi, mikä tietysti vaikuttaa sen suosioon. Kannattaa siis kokeilla aitoa maustetta – paitsi keittiössä myös vartalovoiteissa makuuhuoneessa. Aito tuoksu ei ole niin pistävä ja hallitseva kuin synteettisellä vanilliinilla. Tarkista tuotteiden sisällysluettelo!
"Oikea vanilja saa monisäikeisine aromeineen ja hekumallisine makuvivahteineen synteettisen vaniljan maistumaan huonolta pilalta", kirjoittaa Diane Ackerman kirjassaan Aistien historia.
Hallitsijan "kaakaolusikka"
Historiasta puheen ollen: vaniljan nimellä on sangen seksikäs tausta. Lue eteenpäin vain jos tiedät ettet punastu seuraavan kerran kaupan maustehyllyllä käydessäsi!
Espanjalainen löytöretkeilijä ja atsteekkien valtakunnan kukistaja Hernán Cortés (1485–1547) havaitsi vuonna 1518, että atsteekit maustoivat kaakaonsa jauhetuilla vaniljapaloilla. He käyttivät paloista nimitystä "tlilxochid" eli "musta kukka" viittaamaan kuivatun pavun mustanpuhuvan värin ja suloisen maun yhdistelmään. Atsteekit ylistivät mustaa kukkaansa suuresti. Itse atsteekkien viides hallitsija Montezum a (noin 1398–1469) joi siitä valmistettua uutetta, jota pidettiin kuninkaallisena palsamina. Montezuma vaati jopa vaniljapapuja veroina alamaisiltaan.
Maanläheisemmät espanjalaiset käyttivät sittemmin vaniljapavuista nimitystä vainilla eli "pieni tuppi" – johdos latinan vagina-sanasta. On arveltu, että pavun pitkulainen muoto ja sen päässä oleva halkeama todennäköisesti muistuttivat kaukana kotoaan olevia espanjalaisia sotilaita siitä mikä heidän elämästään puuttui. – Monia riehakkaita kokkapuheita mahdettiin lasketella siitä, miten Montezuma sekoitti kaakaotaan pienellä vaginalla, kirjoittaa Ackerman.
Cortés puolestaan arvosti vaniljaa niin suuresti, että toi sitä Eurooppaan monen monta säkillistä siinä missä atsteekkien kultaa, hopeaa, jalokiviä – ja toista uutta herkkua, nimittäin suklaata.
Euroopassa alkoi riehua varsinainen vaniljakuume, kun sen alettiin uskoa toimivan sukuviettiä kiihottavana aineena. Vaniljaa oli saatava hinnalla millä hyvänsä, ja sitä käytettiinkin kaikissa mahdollisissa paikoissa. Varsinkin toiseen mahdollisesti samoin vaikuttavaan makuun eli suklaaseen yhdistettynä vanilja nousi Euroopassa suunnattomaan suosioon. Sillä uskottiin olevan myös monenlaisia muita terveysvaikutuksia, joten jokainen halusi sitä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen tuleva kolmas presidentti Thomas Jefferson vetosi kirjeissään erääseen Pariisissa asuvaan ystäväänsä pyytäen, että tämä toimittaisi hänelle vaniljapapuja, joiden makuun hän oli päässyt Ranskassa työskennellessään mutta joita hän ei ollut kuitenkaan löytänyt amerikkalaisista apteekeista.
Rakkausruokaa, vartalon sulostuttajaa
Miksei vanilja toimisi lemmennostattajana nykypäivänäkin? Kannattaa ainakin kokeilla, mutta muista ostaa aitoa vaniljasokeria (sitä missä on mustia pilkkuja)! Synteettistä vanilliinia voidaan nimittäin valmistaa esimerkiksi paperiteollisuuden sivutuotteista, ja niissä tuskin on mitään erityisen lemmekkäitä vaikutuksia.
Aitoa vaniljauutetta vartalovoiteita varten voi puolestaan valmistaa vaniljatangosta imeyttämällä. Halkaise vaniljapapu pituussuuntaan, pane puolikkaat lasipurkkiin ja kaada päälle vajaa kupillinen vodkaa. Sulje purkki huolellisesti ja anna imeytyä ainakin kuusi viikkoa. Yhdistä tuoksuttomaan perusvoiteeseen, pyydä rakastasi hieromaan sitä ihoosi ja nauti. Täyteläinen, sakea tuoksu on aistillinen eikä ollenkaan niin imelä ja päällekäyvä kuin pelkkä vanilliini. Kuvaavaa on, että hyvin harva kyllästyy aitoon vaniljaan, vaikka käyttäisi sitä pitkäänkin.
Lisää vodkaa uutetta käyttäessäsi, papu säilyttää tuoksunsa jonkin aikaa.
AVA
Teksti: Kari Heusala
Osittainen lähde: Diane Ackerman: Aistien historia (WSOY 1991)
Kuvat: Shutterstock