Vankeustuomion toisen miehen koskettamisesta saanut skotti armahdettiin Dubaissa

Jamie Harron
Jamie HarronCopyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 23.10.2017 23:20

MTV UUTISET – STT

Dubain sheikki on armahtanut yökerhossa vahingossa toista miestä koskettaneen skottimiehen, kertoi BBC maanantaina. Jamie Harron, 27, sai oikeudessa kolmen kuukauden tuomion epäsiveellisestä käytöksestä.

Harronin puolustuksen mukaan koskettaminen tapahtui, kun hän oli vahingossa kaatamassa juomansa lattialle. Alun perin miehen pelättiin saavan jopa kolmen vuoden tuomion. Harron sai tuomionsa siitä huolimatta, että hipaistu mies perui myöhemmin vaatimuksensa oikeuskäsittelystä.

Harronin mukaan hän on menettänyt työnsä sähkömiehenä ja jäänyt mittavasti velkaa oikeudenkäyntikuluista tapauksen vuoksi.

Arabiemiraateissa homoseksualismista voidaan tuomita jopa kuolemaan, mutta käytännössä näin ei tehdä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat