Vapaaehtoisilla meripelastajilla viime vuonna 1 700 tehtävää – yli puolessa syynä oli tekninen vika tai huollon laiminlyönti

Julkaistu 30.01.2023 15:58

MTV UUTISET – STT

Vapaaehtoisilla meripelastajilla oli viime vuonna noin 1  700 pelastus- ja avunantotehtävää Suomen vesillä, Meripelastusseura kertoi tiedotteessaan maanantaina.

Tehtävissä pelastettiin yhteensä 22 ihmistä välittömästä hengenvaarasta. Kaikkiaan apua annettiin lähes 3  300 ihmisille ja yli 1  400 alukselle.

Hieman yli puolet kaikista tehtävistä johtui veneilijän aluksen teknisestä viasta tai huollon laiminlyönnistä. Useimmin avun tarpeessa oli alle 15-metrinen moottorivoimalla kulkeva huvivene.

Tehtävistä kolmasosa oli Suomenlahdella. Noin kolme viidesosaa tehtävistä sijoittui puolestaan Päijänteelle, Kokemäenjoelle, Vuoksen vesistöön ja Saaristomerelle. Vajaa kymmenesosa tehtävistä oli Pohjanlahdella ja Pohjois-Suomessa.

Tuoreimmat aiheesta

Veneet ja laivat