Vapaavuori arvostelee Paateroa sooloilusta – "kävimme kipakan keskustelun"

Talvivaara Paatero Grahn-Laasonen Stunn Vapaavuori Ihalainen
Elinkeinoministei Jan Vapaavuoren (2. oik.) mielestä on vastuutonta, että toimivaltainen ministeri Sirpa Paatero (vas.) vaihtaa merkittävän yhtiön hallituksen puheenjohtajan muita informoimatta.
Julkaistu 22.04.2015 15:48

MTV UUTISET–STT

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) paheksuu omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd.) toimintaa. Vapaavuoren mielestä on vastuutonta, että toimivaltainen ministeri vaihtaa merkittävän yhtiön hallituksen puheenjohtajan muita informoimatta.

Vapaavuoren mukaan talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa vain todettiin, että päätös on tehty. Hänen mukaansa siitä käytiin myös kipakka keskustelu.

Solidiumin hallituksen puheenjohtajan vaihdoksesta kerrottiin tänään. Ylimääräinen yhtiökokous valitsi väliaikaiseksi puheenjohtajaksi hallituksen jäsenen Heikki Bergholmin. Aiemman puheenjohtajan Pekka Ala-Pietilän hallitustaival kaatui Paateron mukaan luottamuspulaan.

– Erityisen ikävää on, että kyse on Solidiumista, joka on perustettu siksi, ettei päivänpolitiikka pääsisi vaikuttamaan toimintaan. Toivon, ettei tästä aiheudu harmia yhtiön uskottavuudelle, Vapaavuori sanoi STT:lle.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa