MTV Uutiset seurasi tässä artikkelissa äärijärjestö Hamasin hyökkäyksestä seurannutta yhteenottoa Israelin kanssa maanantaina 27. marraskuuta 2023. Tiistain seurantaan pääset täältä.
1:31 |
22.26: Israelin armeija: Hamas vapauttanut 11 panttivankia lisää
Yhteensä 11 äärijärjestö Hamasin vapauttamaa panttivankia on matkalla Gazasta kohti Israelia, kertoo Israelin armeija viitaten Punaiselta Ristiltä saamiinsa tietoihin.
Tätä ennen Hamas oli vapauttanut 39 israelilaista panttivankia ja 19 ulkomaalaista, joista ainakin valtaosa on thaimaalaisia vierastyöläisiä. Israel puolestaan oli vapauttanut 117 palestiinalaisvankia.
Israel ja Hamas pääsivät aikaisemmin tänään sopuun siitä, että aselepoa jatketaan kahdella päivällä.
18.24: Hamas: Aselepo Israelin kanssa jatkuu kahdella päivällä
Äärijärjestö Hamas kertoo päässeensä yhteisymmärrykseen Qatarin ja Egyptin kanssa aselevon jatkamisesta. Aselepoa jatketaan Israelin kanssa samoin ehdoin kuin tähänkin asti.
Hamasin edustaja kertoi asiasta puhelimitse uutistoimisto Reutersille.
Aselevon jatkumisesta kertoi myös neuvotteluja välittävä Qatar sekä Valkoinen talo.
16.12: Israel käyttänyt Gazassa valtavia pommeja – asiantuntija: "Ylittää kaiken, mitä olen urani aikana nähnyt"
Viikonloppuna New York Times -lehdelle puhuneen asiantuntijan mukaan Israel on hyökkäyksessään Gazan tiheään asutulle kaistalle käyttänyt jopa yli 900 kiloa painaneita pommeja, jotka pystyvät tuhoamaan kerralla kokonaisen suuren kerrostalon.
– Tämä ylittää kaiken, mitä olen urani aikana nähnyt, sanoi entinen YK:n sotarikostutkija Marc Garlasco, joka työskentelee hollantilaisen rauhanjärjestön PAX Protection of Civiliansin sotilasneuvonantajana.
– Löytääksemme historiallisen vertailukohdan, jossa näin paljon näin suuria pommeja on pudotettu näin pienelle alueelle, saatamme ehkä joutua menemään Vietnamin sotaan tai toiseen maailmansotaan saakka, hän jatkoi.
Korjaus kello 21.38: Korjattu Garlascon kommentteja. Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että Garlascon mukaan jopa yli 900 kiloa painaneita pommeja olisi käytetty viimeksi Vietnamin sodassa ja sitä ennen toisen maailmansodan aikana. Todellisuudessa Garlasco sanoi, että historiallista vertailukohtaa, jossa näin paljon näin suuria pommeja on pudotettu näin pienelle alueelle, saatetaan joutua etsimään Vietnamin sodasta tai toisesta maailmansodasta saakka.
15.51: Qatar: Hamasin kaappaamia panttivankeja yhä kadoksissa
Äärijärjestö Hamasin Israelista kaappaamien Panttivankien tilannetta hankaloittaan se, että kaikkien panttivankien olinpaikasta ei välttämättä ole tietoa edes Hamasilla, vaan he voivat olla muiden järjestöjen hallussa.
Qatarin pääministeri Mohammed bin Abdulrahman al Thani on kertonut Financial Timesille, että yli 40 naisen ja lapsen uskotaan olevan muiden kuin Hamasin hallussa. Hän sanoi, että aselepoa voidaan jatkaa, jos Hamas käyttää tauon taisteluissa heidän paikantamiseen.
– (Aselepoa) jatketaan, jos he tavoittavat lisää naisia ja lapsia. Meillä ei ole vielä selkeää kuvaa siitä, kuinka monta he voisivat vielä löytää. Yksi (aselevon) tarkoituksista on antaa aikaa jäljelle jääneiden kadonneiden ihmisten etsimiselle, pääministeri sanoi.
12.58: EU:n Borrell vaatii Israelia ja Hamasia jatkamaan aselepoa
EU:n ulkoasioista vastaava Josep Borrell vaatii Israelia ja äärijärjestö Hamasia jatkamaan huomisaamuna päättyvää aselepoa.
Tänään on nelipäiväiseksi sovitun aselevon viimeinen päivä, ellei Israel suostu Hamasin pyynnöstä sekä neuvotteluja vetäneiden Yhdysvaltojen, Qatarin ja Egyptin painostuksesta jatkamaan sitä.
Borrellin mukaan aselepoa tulisi jatkaa ja sinä aikana löytää pysyvämpi poliittinen ratkaisu vuosikymmeniä jatkuneelle Israelin ja palestiinalaisten väliselle konfliktille.
Aselevon aikana Hamas on vapauttanut kymmeniä panttivangiksi ottamiaan ihmisiä. Israel on vastaavasti vapauttanut palestiinalaisvankeja. Suurin osa osapuolten vapauttamista ihmisistä on ollut naisia ja lapsia.
9.46: CNN: Myös Israel saattaa olla halukas jatkamaan aselepoa
Israel saattaa taipua äärijärjestö Hamasin toiveeseen jatkaa nelipäiväistä aselepoa, jonka on määrä päättyä huomenna aamulla.
Yhdysvaltalaisen uutiskanava CNN:n mukaan sen lähde on kertonut, että Israelin sotilasjohto on keskustellut mahdollisesta aselevon jatkumisesta eilen illalla.
Lähteen mukaan jatkumisen ehtona on se, että Hamas jatkaa vähintään kymmenen panttivangin vapauttamista päivittäin. Tämä oli myös aiemmin sovitun aselevon jatkumisen ehtona.
Hamas on kertonut Israelille vapauttavansa vielä 11 panttivankia tämän päivän aikana, kertoivat israelilaislehti Haaretz sekä Times of Israel.
Israel kuitenkin vielä tutkii Hamasin sille toimittamaa listaa mahdollisista vapautettavista.
8.52: Israelilaismediat: Hamas luvannut vapauttaa tänään vielä 11 panttivankiaan
Äärijärjestö Hamas on kertonut Israelille vapauttavansa vielä 11 panttivankia tämän päivän aikana, kertovat israelilaislehti Haaretz sekä Times of Israel.
Haaretzin mukaan Israel vielä tutkii Hamasin sille toimittamaa listaa mahdollisista vapautettavista ihmisistä.
Tänään on nelipäiväiseksi sovitun aselevon viimeinen päivä, ellei Israel suostu Hamasin pyynnöstä sekä Yhdysvaltojen ja neuvottelijoiden painostuksesta vielä jatkamaan sitä.
AFP:n lähteen mukaan Hamas on sanonut voivansa vapauttaa ainakin muutaman kymmenen panttivankia enemmän, jos Israel jatkaa aselepoa vielä parilla päivällä.
Myös Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi eilen haluavansa aselevon jatkuvan niin kauan kuin vankeja vapautetaan.
8.45: Hamas haluaa jatkaa aselepoa, Israel ei – tänään aselevon viimeinen päivä
Israelin ja äärijärjestö Hamasin välisen, nelipäiväiseksi sovitun aselevon viimeinen päivä on alkanut tänä aamuna Gazan kaistalla.
Hamas ilmoitti viikonloppuna haluavansa vielä jatkaa aselepoa. Israel on kuitenkin tähän mennessä tyrmännyt sekä Yhdysvaltojen että neuvottelijoiden kehotukset jatkaa aselepoa.
Perjantaista alkaen Hamas on vapauttanut kymmeniä panttivankejaan ja Israel vapauttanut vastavuoroisesti yli sata palestiinalaista vankiaan.
Molemmin puolin vangit ovat olleet naisia ja lapsia. Lisäksi Israel on joka päivä aselevon ajan päästänyt läpi Gazan kaistalle parisataa avustusrekkaa, jotka ovat kuljettaneet alueelle kipeästi tarvittuja ruokaa, lääkkeitä ja polttoainetta.
6.14: Vapautettujen panttivankien joukossa 4-vuotias lapsi
Hamasin 7. lokakuuta Etelä-Israelissa tekemän hyökkäyksen aikana sieppaama nelivuotias israelilais-amerikkalainen tyttö oli yksi niistä 17 panttivangista, jotka ryhmä vapautti sunnuntaina. Asiasta uutisoi BBC.
Avigail Idan oli vain kolmevuotias, kun hänet otettiin panttivangiksi kodistaan, jossa Hamasin asemiehet BBC:n mukaan hyökkäsivät hänen vanhempiensa kimppuun ja tappoivat heidät.
Hän täytti panttivankeudessa neljä vuotta.
Avigailin perhe sanoi: "Toivoimme ja rukoilimme, että tämä päivä tulisi."
Sunnuntai 26. marraskuuta
23.11: Israel teki ilmaiskuja Damaskoksen lentokentälle
Israel on tehnyt ilmaiskuja Syyriaan Damaskoksen lentokentälle, kertoivat muun muassa Syyrian valtiollinen uutistoimisto Sana ja Britanniassa toimiva järjestö Syrian Observatory for Human Rights.
Uutistoimiston mukaan Israel iski ohjuksilla miehittämiensä Golanin kukkuloiden suunnasta noin viiden maissa iltapäivällä ja teki lentokentän toimintakelvottomaksi. Lentokenttä ehti olla toiminnassa vain muutaman tunnin viime kuussa tehdyn iskun jäljiltä.
Israel on tehnyt Syyrian sisällissodan alkamisen jälkeen Syyriaan satoja ilmaiskuja, mutta Israelin ja Hamasin viime kuussa alkaneen konfliktin aikana iskut ovat kiihtyneet.
22.48: Israelin presidentti tapaa huomenna miljardööri Elon Muskin
Israelin presidentti Isaac Herzog kertoo tapaavansa huomenna miljardööri Elon Muskin Israelissa. Herzog kertoo, että hän aikoo painottaa tapaamisessa tarvetta taistella verkossa tapahtuvaa antisemitismiä vastaan.
Herzogin mukaan Gazassa pidettyjen panttivankien perheiden edustajat tulevat mukaan tapaamiseen.