Varas vei amerikkalaisperheen auton isän ja äidin silmien edestä ja pakeni kyydissä neljä pientä lasta – isä paineli perään varkaan hylkäämällä autolla

poliisi usa
Shutterstock
Julkaistu 02.12.2022 21:36
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Lapsiperheen ilta sai dramaattisen käänteen Minneapolisissa Yhdysvalloissa, kun varas vei mukanaan perheen auton ja auton kyydissä istuneet neljä pientä lasta. Asiasta uutisoi Fox.

Uutiskanavan mukaan tilanne käynnistyi, kun Derek Gotchie ja hänen vaimonsa Deanah pysäköivät perheen tila-auton lähellä ystäviensä kotia ja alkoivat purkaa autosta kyydissä olleita tavaroita.

Äidin ollessa auton ulkopuolella kantamassa tavaroita, myös perheen isä poistui hetkeksi kyydistä sulkeakseen tavaratilan oven.

Pian sekä äiti että isä tuijottivat pois kaasuttavan autonsa perävaloja.

Käännyin ympäri ja olin, että mitä ihmettä? Näin perävalomme ajavan pois, äiti kommentoi.

Varas oli hypännyt kyytiin ja lähtenyt ajamaan kyydissään perheen neljä alle viisivuotiasta lasta. Isä Derek ei jäänyt tilanteessa toimettomaksi vaan hyppäsi itse varkaalta jääneeseen hylättyyn autoon ja kaasutti perään.

Perheen onneksi isä onnistui ajamaan autovarkaan kiinni ja törmäämään perheen autoon. Autovaras hylkäsi varastamansa ajokin ja pakeni paikalta. Kukaan ei saanut tilanteessa vammoja.

Varkaan hylkäämä auto, jota isä käytti takaa-ajoissa, osoittautui niin ikään varastetuksi. Toistaiseksi ketään ei ole pidätetty tapauksen tiimoilta.

Lue myös: Kuvauskopteri seurasi: Kolmella renkaalla kaahannut autovaras livahti poliisin kynsistä kahdesti Anaheimissa

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat