Pitkään tappioputkeen jääkiekkoliigassa ajautuneen HPK:n murheet paisuivat keskiviikkona, kun kaikki kotiottelunsa voittanut Ilves luisteli vierailtaan jalat alta 5-1-voitolla.
Ottelun päätteeksi päävalmentaja Pasi Arvonen jäi pukukoppiin pitkään palaveriin pelaajien kanssa.
-Siellä varmasti puhutaan tiukasti. Vähän jokaisella on ollut suunvuoro, median eteen Arvosen sijaan saapunut apuvalmentaja Vesa Viitakoski sanoi.
-Isoin homma tässä on nyt pitää tekemisessä positiivinen sävy (neljän tappion jälkeen).
Kovimmat löylyt HPK:lle heitti Aleksi Mustonen kahdella soolo-osumallaan. Avausmaalissaan Ilves-sentteri polki maalintekoon oman maalinsa takaa, toisessakin Mustosen vauhti laidasta maalille oli liikaa HPK-pakistolle.
-(HPK:n) hyökkääjä lähti siitä vaihtoon, niin oli helppo lähteä luistelemaan ja pääsin vielä vetämään, Mustonen kertasi ensimmäistä maaliaan.
Ottelun merkillisin episodi nähtiin Ilveksen uuden hankinnan Dane Byersin ympärillä. Kanadalainen pääsi debytoimaan vasta toisessa erässä, sillä ottelulupa saatiin kuntoon vain minuutteja ennen ottelun alkua.
-Se oli vähän monimutkainen juttu. AHL:ltä odotettiin pelilupaa, Ilveksen sairastunutta päävalmentaja Tuomas Tuokkolaa päävastuussa tuurannut Sami Hirvonen totesi.