Varoitus itkuherkille! Näin koskettavaa mainosta äidinrakkaudesta et ole ennen nähnyt

Kuvituskuva, toisen kuvan lähde Youtube
COLOURBOX, toisen kuvan lähde Youtube
Julkaistu 21.03.2017 15:48

MTV LIFESTYLE

Mainoksessa seurataan äitiä, joka on synnyttänyt kaksoset. Toinen kaksosista voi hyvin, mutta toinen on eloton. 

Huonot mainokset ovat tylsiä tai ärsyttäviä. Hyvät sen sijaan vievät sydämen mennessään. Thaimaalainen vauvatuotevalmistaja on onnistunut luomaan suorastaan itkettävän hyvän mainoksen, kertoo San Francisco Globe -lehti.

Vuonna 2011 julkaistun mainoksen nimi on ”äidin intuitio”. Siinä seurataan äitiä, joka on synnyttänyt kaksoset. Toinen kaksosista voi hyvin, mutta toinen on eloton.

Äiti poimii lapsen syliinsä ja rohkaisee tätä hiljaa, samalla itkien. Myös muut tilannetta seuraavat alkavat itkeä. Tarinalla on onneksi onnellinen loppu; lapsi alkaa itkeä voimallisesti.

Videon alla olevan tekstin mukaan mainos perustuu tositapahtumaan, jossa äidin synnyttämistä kaksosista toinen julistettiin kuolleeksi. Murtunut äiti totesi menehtyneelle kaksoselle "nukutko sinä? Herää, pikkuiseni". Kahden tunnin kuluttua lapsi alkoi liikkua ja heräsi kuin ihmeen kaupalla henkiin, vaikka hänet oli jo julistettu kuolleeksi. 

Lähde: Sfglobe.com

***

15:14img

Tuoreimmat aiheesta

Lapset