Ulkoministeriö varoittaa mahdollisesta terrori-uhasta Arugam Bayn alueella Sri Lankassa.
Matkustustiedotteessa kehotetaan alueella matkustavia varovaisuuteen ja välttämään väkijoukkoja sekä seuraamaan paikallisviranomaisten ohjeita.
Ministeriön mukaan jopa tunteja kestävät sähkökatkot alueella ovat mahdollisia.
– Suurimmissa hotelleissa on generaattorit, mutta pienimmissä hotelleissa välttämättä ei. Peruselintarvikkeista, lääkkeistä ja polttoaineista on pulaa ja kauppoihin saattaa olla pitkiä jonoja. Valuuttaongelmat vaikuttavat tuontitavaroiden saatavuuteen, tiedotteessa todetaan.
Ruotsi varoitti myös omia kansalaisiaan keskiviikkona. Ruotsalaislehti Expressen kertoo, että Yhdysvaltain Sri Lankan suurlähetystö on saanut tietoja, joissa varoitetaan hyökkäyksistä Arugam Bayn matkailukeskuksiin. Myös Yhdysvallat on varoittanut kansalaisiaan välttämättään alueella oleskelua.