Varpu ja Sami Hintsanen myivät unelmatalonsa: "Uusi sivu kääntyy"

2009-hintsanen.000001
Varpu Hintsanen kertoi syksyn uusista tuulista Roosa nauha -tilaisuudessa.
Julkaistu 25.09.2024 20:10

Kaisu Vironen

kaisu.vironen@mtv.fi

Alkuvuodesta hyvinvointivalmentaja Varpu Hintsanen ja hänen näyttelijäpuolisonsa Sami Hintsanen ilmoittivat laittaneensa kaksi vuotta sitten valmistuneen omakotitalonsa myyntiin. 

Varpu Hintsanen saapui torstaina Syöpäsäätiön järjestämään Roosa nauha -tilaisuuteen, kuten monina aikaisempinakin vuosina. Tällä kertaa VR:n kiskot kuitenkin toivat Hintsasen Tampereelta asti. 

Roosa nauha -tilaisuuden haastattelussa Hintsanen kommentoi nykyistä asuntotilannetta onnelliseksi. 

Talossa on uudet asukkaat, ja me on muutettu Tampereelle, hän kertoo Tampereen murteella leikitellen.

Me ollaan molemmat puolison kanssa Tampereelta kotoisin, ja nyt me ollaan tehty paluu sinne. Tilanne on oikein ihana, jatkaa Hintsanen. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Hän on hehkuttanut myös sosiaalisessa mediassa Tamperetta useaan otteeseen. 

–  ”Kotiinpaluu” on tuntunut hyvältä ja mieluisalta. Onhan tähän viikkoon täällä mahtunut kaksi erittäin ikävää ja valtavan surullista välikohtausta tässä keskikaupungilla, joka tietysti on saanut ajattelemaan tätä maailmanmenoa monellakin tavalla, Hintsanen kirjoittaa Instagram-tilillään. 

– Ensimmäiset 25 vuotta täällä, sitten 20 vuotta toisaalla – nyt jälleen täällä. Tampere.

Hintsaset avioituivat myös Tampereella reilu kuusi vuotta sitten.

Lue myös: Sami ja Varpu Hintsanen viettivät 6. hääpäiväänsä – parin ei pitänyt edes avioitua: "Sovittiin, että luvataan aina vain tämä päivä"

Kiitos Akaa

Tammikuussa pariskunta päivitti sosiaalisen median kanaviinsa laittaneensa vuonna 2022 valmistuneen unelmakotinsa myyntiin. 

– Tähän muutokseen ei liity kerrassaan minkäänlaista dramatiikkaa, eikä sellaista siihen ole tarpeen etsiäkään, Varpu Hintsanen kirjoitti tuolloin Instagram-tilillään. 

Toijalan Akaassa sijainnut unelmien omakotitalo on arkkitehdin suunnittelema, 176 neliöinen kivitalo.

– Tämä koti on ihana ja täydellinen. Se on tismalleen ja jokaista piirtoa myöten juuri sellainen, millaiseksi se jokunen vuosi sitten suunniteltiin, päivitys jatkui. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä

Hintsanen on kertonut edellisen kotinsa saaneen maailman parhaimmat uudet asukkaat. Hän kuitenkin sanoo jäävänsä ikävöimään muun muassa peltojen keskellä sijainneen omakotitalon maisemia, sammalmetsää sekä naapureita. 

Varpu Hintsanen on kertonut aikaisemmin Me Naisten haastattelussa, miten kuvitelmat perheen yhdessä asumisesta murenivat Senni-tyttären muutettua pois kodista. Talo tuntui hänen mukaansa tyhjältä.

Viime syksynä istuin sitten tässä uudella sohvallani unelmakodissani ja tuijotin hämilläni yksin tuota kaunista peltomaisemaa, kun Sami oli työkeikoillaan. Olin surullinen ja pohjattoman väsynyt, hän kertoi. 

Lue lisää: Varpu ja Sami Hintsanen laittoivat vuonna 2022 valmistuneen talonsa myyntiin – valottavat yllätyspäätöstä

Varpu Hintsasen Senja-tytär olisi täyttänyt tänään 13 vuotta – äiti julkaisi riipaisevan tekstin

Katso koko Hintsasen haastattelu Roosa nauha -tilaisuudesta:

5:05img

Varpu Hintsanen kertoi syksyn uusista tuulista Roosa nauha -tilaisuudessa

Tuoreimmat aiheesta

Varpu Hintsanen