Karjalan prikaatin varusmies haavoittui tänä aamuna Pahkajärvellä järjestetyssä ampumaharjoituksessa, kertoo Maavoimat tiedotteessa.
Maavoimien mukaan varusmies kaatui, jolloin rynnäkkökivääri laukesi vahingossa ja sen luoti osui varusmiehen omaan jalkaan.
Onnettomuus tapahtui Kymen jääkäripataljoonan aliupseerikoulun taisteluampumaharjoituksessa puoli kymmenen aikaan aamulla.
Maavoimien mukaan varusmiehelle annettiin paikalla välittömästi ensiapua ja hänet toimitettiin jatkohoitoon sairaalaan. Karjalan prikaatin esikuntapäällikön sijainen, majuri Jaakko Tuomi kertoo STT:lle, ettei varusmiehellä ole hengenvaaraa.
Varusmiehen omaiset ovat tietoisia tapahtuneesta, Maavoimat kertoo.
Poliisi: Tahallisuudesta ei viitteitä
Esitutkinnan tapauksesta aloittanut Kaakkois-Suomen poliisi kertoi iltapäivällä, että varusmiestä on syytä tässä vaiheessa epäillä palvelusrikoksesta, vaaran aiheuttamisesta sekä ampuma-aseen varomattomasta käsittelystä.
Alustavien tietojen perusteella kyseessä on poliisin mukaan kuitenkin onnettomuus, eikä tahallisuudesta ole viitteitä. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua.
Tuomen mukaan onnettomuuspaikalla oli tapahtumahetkellä myös muita harjoitusjoukkoon kuuluvia, jotka otettiin tuen piiriin.
– He ovat saaneet oman jälkipurkunsa, majuri sanoo.
Lue myös: Varusmies ampui itseään vahingossa – tuomittiin sakkoihin
Juttua päivitetty 8.12.2023 kello 16.14 ja 16.42.