Varusmiesjohtajat simputtivat alaisiaan rajusti – alasti nukkunut alikersantti vaati natsitervehdyksiä

aop varusmies, armeija, asepalvelus
Rikokset tapahtuivat Utin Jääkärirykmentissä vuonna 2023.All Over Press
Julkaistu 02.10.2024 05:51
Toimittajan kuva
Miikka Hujanen

miikka.hujanen@mtv.fi

Eniten sakkoja sai natsitervehdyksiä tehnyt ja vaatinut alikersantti.

Kymenlaakson käräjäoikeus on tuominnut kuusi varusmiespalvelustaan Utin Jääkärirykmentissä viime vuonna suorittanutta alikersanttia alaistensa nöyryyttävästä ja epäasiallisesta kohtelusta.

Oikeus määräsi viidelle miehelle ja yhdelle naiselle vaihtelevan suuruisia sakkorangaistuksia. Kaikki saivat tuomion esimiesaseman väärinkäyttämisestä, mutta yksi, vuonna 2003 syntynyt mies tuomittiin myös pahoinpitelystä, sekä lievistä ja perusmuotoisista palvelusrikoksista.

Syyttäjän mukaan vuonna 2003 syntynyt mies oli vaatinut yksikkönsä varusmiehiä tervehtimään häntä natsitervehdyksellä ja tehnyt itsekin kyseisiä tervehdyksiä. Mies oli myös määrännyt varusmiehet esittämään saunan kiuasta olemassa tietyssä asennossa ja sihisemään, kun hän oli heittävinään vettä kiukaalle. Mukana oli myös toinen varusmiesjohtaja.

Samassa tilanteessa mies rikkoi yleistä palvelusohjesääntöä kiroilemalla ja puhumalla asiattomasti.

Tästä ei puutu kuin kalja ja huorat, mies totesi.

Miehen saama pahoinpitelytuomio taas koski sitä, että alikersantti potkaisi toista varusmiestä nilkkaan. Sama alikersantti oli myös nukkunut alasti alikersanttien taukotuvassa oman punkkansa sijaan.

Vaativat juomalahjoja

Tuomioihin johtaneita varusmiesjohtajien tekoja on useita, mutta kiuasepisodin lisäksi yksi räikeimmistä lienee alikersantin ja kersantin vaatimat lahjukset. Syyttäjän mukaan virvoitusjuoman ostamisen ehtona kasarmin automaatista oli ollut, että samalla annetaan alikersantille pullo virvoitusjuomaa lahjaksi.

Oikeus ratkaisi asian ilman alikersantteja, sillä kukaan heistä ei saapunut käräjäoikeuden kuulemiseen.

Eniten päiväsakkoja – 90 kappaletta – sai natsitervehdyksiä tehnyt alikersantti. Hänen tuloillaan maksettavaa kertyy 540 euroa. Kiuasnöyryytykseen osallistunut varusmiesjohtaja taas sai 45 päiväsakon tuomion, mikä teki hänen tuloillaan 270 euroa.

Muille varusmiesjohtajille käräjäoikeus määräsi 25 päiväsakon rangaistuksen.

Tuomio on lainvoimainen.

Lue myös: Stiletin kanssa Kainuun prikaatiin tullut humalainen varusmies haastoi riitaa ja kuristi päivystäjää

Upseerikokelas haukkui raiskaajaksi ja väitti aliupseerioppilaan puhelimesta löytyvän lapsipornoa

Tuoreimmat aiheesta

Varusmiehet