Vastakohdat häivyttävät toisiaan! Näin valitset omille kasvoillesi sopivat aurinkolasit

aurinkolasit
COLOURBOX
Julkaistu 16.05.2017 07:55

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Aurinkolasiostoksille voi lähteä esimerkiksi kasvojen muotoa ajatellen. Aurinkolasien hankinnan ei kuitenkaan tarvitse olla tiukkapipoista täydellisyyden haeskelua. Laseja voi ajatella persoonaa ilmaisevana asusteena!

Kevätaurinko pilkistää pilvien lomasta. Silmiä siristyttää. Aurinkolasit auttaisivat, mutta mistä löytäisi sopivat? Ja miten?

Aurinkolasiostoksille voi lähteä esimerkiksi kasvojen muotoa ajatellen. Karkeasti ajateltuna kasvon muotoja on viisi: soikea, pyöreä, kulmikas, kolmionmuotoinen ja sydämenmuotoinen. Lisäksi on useita eri muotojen yhdistelmiä.

– Harvahan on täysin tietyn mallinen; ihmisellä voi olla myös yhdistelmäkasvot. Mikä piirteistä on voimakkain? Voi olla vahva leuka, mutta korkeat poskipäät, tai voi olla niin, että on todella kapea otsa, iso nenä ja korkea nenänvarsi, stylisti, tyylikouluttaja ja optikko Tuulia Alanen-Brandt kuvaa.

– Esimerkiksi se, kuinka etäällä silmät ovat toisistaan, se vaikuttaa kokonaisuuden tasapainottamiseen myös. Jos pelkästään mietitään sitä, millainen aurinkolasien muoto kasvojen perusteella sopii, se ei välttämättä kerro koko totuutta.

Ammattilainen osaa tulkita kasvojen linjoja usein paremmin kuin maallikko. Kasvojaan voi kuitenkin tulkita myös itse.

Mene peilin eteen. Katso kasvojasi. Kysy itseltäsi: 

  • Minkä mallinen leuka on?
  • Minkä malliset poskipäät ovat?
  • Kuinka selvästi poskipään luu tulee esiin, vai onko poskilinja pehmeä ja pyöreä?
  • Onko otsa korkea vai matala? Kuinka kapea tai leveä se on?
  • Millainen kulmakarvojen muoto on: ovatko ne todella suorat vai hyvin siipimäiset?
  • Kuinka paksut kulmakarvat ovat, oikein kapeat vai tuuheat?
  • Kuinka alhaalla kulmakarvat ovat suhteessa silmään?

Kulmakarvat vaikuttavat siihen, mihin kohtaan aurinkolasien ylälinja halutaan. Kehys voi mukailla kulman muotoa.

– Toisilla kulmat ovat todella alhaalla, jolloin silmän ja kulman välillä on lyhyt matka, ja toisilla kulmakarvat voivat nousta korkealle,  Alanen-Brandt sanoo.

COLOURBOX8880736

COLOURBOX13121884

"Pitäisi pystyä nauramaan niin, että lasit eivät ota kiinni"

Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että vastakohdat hillitsevät: jos ihmisellä on kulmikkaat kasvot, kulmikkaat kehykset vahvistavat piirrettä. Kulmikkuus voi olla hyväksi esimerkiksi tilanteessa, jossa halutaan auktoriteettia tai napakkaa ilmettä.

Jos kulmikkuutta ei halua korostaa, valitaan vastakkainen muoto, eli pehmeälinjainen ja pyöristetympi kehys. Näin voi tasapainottaa kasvojen muotoa. Kehyksen ja posken väliin pitää jäädä tilaa – muuten lasit huurtuvat, hiostavat, painavat ja ovat epämukavat.

– Pitäisi pystyä nauramaan niin, että lasit eivät ota kiinni.

Myös nenän mallilla on iso merkitys.

Matala nenänvarsi

Valitse pieni nenäkohta, hieman matalampi aurinkolasimalli tai nenätyynyt

Leveä nenänvarsi

Valitse nenäkohta, joka on riittävän leveä, jotta se ei purista nenää.

Korkea nenä

Valitse riittävän leveä nenäkohta sekä aurinkolasien muoto, joka tulee riittävän alas eikä jää liian irti kasvoista.

– Siihen usein tarvitsee sen apulaisen, eli ammattilaisen, kaveriksi. Jos on aurinkolasien muoto hyvä, mutta nenän kohta ei istu, niin lasit saattavat roikkua, nousta liian korkealle, tai ne voivat olla ulkonevasti irti kasvoista, Alanen-Brandt sanoo.

Istuvuuden ja mukavuuden kannalta on tärkeää, että lasit ovat miellyttävät käyttää: ne eivät saa painaa tai valua.

– Voisin melkein sellaisen punaisen langan antaa, että jos nenän varsi on matala, niin se vaatii joko pienen nenäkohdan, vähän matalamman aurinkolasimallin tai nenätyynyt. Nenätyynyillä malli saadaan pikkuisen ulos kasvoista, Alanen-Brandt neuvoo.

Silmälasit eivät ole vain sitä, miten ne asettuvat kasvoille

Kulmat, leuka, nenänvarsi… Tuntuu, että muistettavaa on kamalan paljon. Mistä tietää, mitkä kehykset sopivat? Alanen-Brandtilla on hyviä uutisia: tiukat säännöt voi heittää romukoppaan.

– En kauheasti tykkää siitä ajattelusta, että kiellettäisiin joku tietty muoto, vaan hankinta lähtee enemmän siitä asenteesta. Mitä haluan korostaa? Haluanko vahvistaa omia kasvonpiirteitäni, vai haluanko tasapainottaa niitä? Alanen-Brandt neuvoo.

COLOURBOX4297429

COLOURBOX3829605

– Silmälasit eivät ole pelkästään sitä, miten ne asettuvat kasvoihin mittasuhteiltaan, painopisteeltään ja esteettisyyden näkökulmasta. Ne ovat myös tyyliä: minkä tyylisen vaikutelman haluat tehdä itsestäsi? Haluatko olla boheemi, haluatko olla vähän vekkuli, naisellinen, dramaattinen, tarvitsetko bisnes-ilmeen?

Aurinkolasien hankinnan ei tarvitse olla tiukkapipoista täydellisyyden tavoittelua. Laseja voi ajatella iloa tuovana asusteena, jolla on osaltaan suuri vaikutus ensivaikutelmaan.

– Ihminen katsoo aina toista ihmistä ensin kasvoihin. Minkä tyyliset aurinkolasit sinä haluat, minkä viestin haluat lähettää kanssasiskoille ja -veljille? Oletko romantikko, boheemi, taiteellinen, vai haluatko uskottavuutta? Se on lähtökohta, joka vaikuttaa kokonaisuuteen tosi paljon.

4364789

COLOURBOX23809107

Kuitenkin moni tuntuu ajattelevan, että yksi kasvojen malli olisi parempi kuin toinen: ”minä olen tällainen laatikkopää, voi kun minulla olisi sinun ihanat poskipääsi!” Alanen-Brandt näkee tavassa itsekriittisyyttä.

– Usein haetaan itsestä niitä piirteitä, jotka ovat haastavia, tai keskitytään liikaakin siihen, mitä haluttaisiin muuttaa.

Jos tuntuu, etteivät mitkään maailman aurinkolasit sovi, ongelma saattaa olla avun puute. Kun maallikko astuu optikkoliikkeeseen tai markettiin, hän näkee hyllymetreittäin aurinkolaseja, joista monet näyttävät melko samoilta. Silmä- ja aurinkolasien kokoerot lasketaan millimetreissä, joilla on kuitenkin valtava merkitys.

– Aika paljon kuulee kuluttajilta kommentteja, että ”voi ei, kun tämä on niin raskasta ja pitää taas ruveta valitsemaan aurinkolaseja, minulle ei sovi mikään, eikä minulle koskaan löydy mitään”. Nämä ovat hyvin tyypillisiä kommentteja. Ihminen ei ehkä ole saanut riittävästi apua aurinkolasien tai silmälasien valintaan, Alanen-Brandt kuvaa.

– Kehyksen koko ei vaihtele kuin ehkä maksimissaan kahdeksan millimetriä. Kasvoille laitettuna jo kolmen millimetrin ero koossa asettaa mittasuhteet ja painopisteet aivan toisenlaiseksi, Alanen-Brandt kuvaa.

COLOURBOX4297437

COLOURBOX17167817

Hän toivoisi, että yksin shoppailemisesta nauttiva ottaisi apua vastaan edes koon valitsemisen verran.

– Kun ei ole tottunut valitsemaan hyllystä oikeaa kokoa, se on se pohjimmainen ongelma: on sovittanut kasvoilleen väärän kokoisia laseja, jolloin kaikki mittasuhteet ja painopisteet menevät vääriin kohtiin ja tulee helposti se olo, ettei minulle koskaan sovi mikään. Siihen tarvitsee ammattilaisen: poimimaan niitä omankokoisia vaihtoehtoja. Se on mielestäni asia, joka kannattaisi kuluttajalle tuoda esiin, että vaikka ei muuten haluaisi apua, ottaisi ammattilaisen mukaan siihen, että hän poimisi eri tyyleistä asiakkaan kokoisia kehyksiä.

Check-list ostoksille – muista nämä!

  • Kasvojen muoto
  • Kulmakarvojen muoto
  • Nenän muoto: millaisen nenäkohdan tarvitsen?
  • Oikea koko: voisiko myyjä auttaa tässä?
  • Kehysten muoto ja koko: voinko nauraa niin, etteivät ne osu poskiin?
  • Mitä haluan korostaa? Muista, vastakohdat häivyttävät toisiaan! 
  • Mitä haluat aurinkolaseilla viestittää? 

​​​​​​​

***

6:51img

Tuoreimmat aiheesta

Aurinkolasit