Jos kärsit oudoista oireista, saatat olla altistunut huonolle sisäilmalle eli homeelle. Työterveyshuollon ja työlääketieteen professori Tuula Putus listaa selkeimmät homeoireet.
– Ihmiset ovat eri tavalla herkkiä, joten tyyppioireita on hankala luetella. Ihmiset ovat myös yksilöitä, toiset voivat oireilla rajusti ja toiset taas eivät ollenkaan.
Sisäilmaongelmaan viittaa se, että oireilu ilmenee tietyssä rakennuksessa tai rakennuksen osassa ja helpottaa aina muualla.
– Jos aina tulee pää kipeäksi, ääni käheäksi tai nenästä alkaa vuotaa verta tietyssä paikassa, niin se voi olla merkki sisäilmaongelmasta, listaa Putus.
Ajallinen yhteys on selkeintä altistumisen alkuvaiheessa.
– Jos on vuosikausia altistunut homeelle, niin elimistö ei enää toimi samalla tavalla eikä ajallista yhteyttä enää huomaa, Putus kertoo.
– Tyyppioireita voivat olla myös raskas olo päässä ja ääretön väsymys, ei mikään tavallinen väsymys, vaan lamaava poikkeuksellinen väsymys.
Homeoireista kärsivä ei välttämättä osaa yhdistää hometta ja oireita toisiinsa vaan ajattelee, että nyt vain sattuu olemaan huono tuuri.
Kolmen tunnin kuumeet ovat yleisiä
– Kuumepiikkejä voi esiintyä. Kuume voi nousta korkeaksi tai vain hieman. Ihminen luulee olevansa tulossa flunssaan. Häntä viluttaa ja kolottaa, mutta sitten olo taas häviää, ei tullutkaan flunssaa. Tällaiset kolmen tunnin kuumeet eivät ole virusperäisiä.
– Ihottumia on kaikenlaisia. Tyyppi-ihottumaa ei ole, mutta kasvojen ja paljaiden ihoalueiden reagointi voi liittyä sisäilmaongelmaan. Tulee punalaikkusuutta, kutinaa tai polttelee. Voi myös ilmetä nokkosrokkoihottumaa kaulalla ja rinnan alueella.
Kasvoihottuma saattaa ilmaantua myös tietyssä rakennuksessa ja hävitä sen siliän tien. Käsi-ihottumaa sen sijaan ei voi rinnastaa yhtä selkeästi homeeseen, sillä Putuksen mukaan käsiin tuleva ihottuma riippuu tehtävästä työstä.
– Esimerkiksi koulussa työskentelevälle opettajalle voi nousta käsi-ihottumaa taulusienen tai liitujen käsittelystä.
Oireilu voi koitua hankalaksi
Putus kertoo, että naiset reagoivat homeeseen herkemmin kuin miehet. Lapset puolestaan reagoivat herkemmin kuin aikuiset. Lapset viettävät ajallisesti vähemmän aikaa päiväkodissa tai koululuokassa. Työntekijä saattaa altistua homeelle työpaikallaan vuosikymmeniä.
Putus kertoo, että hänen tiedossaan on satoja ihmisiä, jotka oireilevat rajusti ja vakavasti. Esimerkiksi astmaatikko voi saada homeesta erittäin kovia oireita.
Homeoireisen ei välttämättä ole aina helppoa tuoda ongelmiaan esiin.
– Yksittäiset ihmiset saattavat joutua vinoilun, syrjinnän ja vähättelyn kohteeksi. Tai sitten muut eivät huomaa, kun toinen oireilee vakavasti. Hän saattaa hävitä vähin äänin työpaikalta. Sen takana voi olla oireilu, josta hän ei halua kertoa muille.
Kuvat: Colourbox.com
Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer