Veeran Poika pohjusti Toto5-potin

Teivon ravirata 4
Tampere isännöi tuttuun tapaan tiistain Toto5-kierrosta. Voittopotti kohosi yli 2800 euron.Sara Perttunen
Julkaistu 01.11.2016 23:06
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Tampereen tiistainen ravikierros käynnistyi illan suurimmalla yllätyksellä.

Kylmäveristen tasoitusajon vauhtiinpääsy oli pitkänpuoleinen prosessi. Ensin lähtö palautettiin, ja toisellakin kerralla lähettäjien punaliput liehuivat. Pitkän hiljaisuuden jälkeen selostus kuitenkin alkoi ja hevoset jatkoivat juoksuaan.

Johtavan takana matkustanut Veeran Poika nousi vetämään toisen radan jonoa viimeisellä takasuoralla. Sen takana vaaninut suosikki R.R. Samu antoi totisen haasteen, mutta Veeran Poika piti pelaajien yllätykseksi pintansa.

Veeran Pojan Toto5-pelikannatus oli 1,6 prosenttia. Ori oli kilpaillut ennen Tampereen starttiaan tänä vuonna vain yhden kerran. Edellinen täysosuma oli yli puolentoista vuoden takaa.

Lämminveristen tasoitusajossa Exdell voitti juostuaan keulapaikalla koko matkan. Wilhelm Nash puolestaan kiiti lämminveristen maililla parhaiten loppusuoraa kilpakumppaneiden vedettyä alkumatkasta ylinopeutta.

Neljännessä Toto5-kohteessa Callum iski täysosuman juostuaan kuolemanpaikalla ja toisen lenkin jo keulassa.

Myös pääpelin viimeisessä osalähdössä voittaja juoksi valtaosan matkasta johtavan rinnalla: Tropical Beach kiersi toisen radan vetojuhdaksi ensimmäisellä takasuoralla, ja siirtyi keulaan kierrosta myöhemmin.

Loppukaarteessa keulahevonen hakeutui ulospäin ja ylitti maalilinjan kutakuinkin kuudetta rataa pitkin. Tropical Beach piti silti niukkaan voittoon ennen perässään kirinyttä Tyrone Poweria.

Oikea Toto5-rivi, Tampere 1.11.2016

1 Veeran Poika

6 Exdell

12 Wilhelm Nash

1 Callum

9 Tropical Beach

Voitto-osuus 2 807,20 €

MTV:n ravivihjeet luottivat neljännen kohteen Elit Sjöhammariin, jolla ei kuitenkaan ollut paras päivänsä. Niinpä voitot jäivät tänään haaveeksi.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu