FC Lahden päävalmentaja Mikko Mannila on saanut seurasta potkut, kertoo seura verkkosivuillaan.
Lahti hävisi eilen keskiviikkona FC Interille 1–2-lukemin. Se on voittanut edellisestä kahdeksasta ottelustaan vain yhden ja majailee Veikkausliigan sarjataulukossa viimeistä edellisellä sijalla.
– Iso kiitos Mikolle työstään Lahdessa. Yhteinen aikamme jäi harmittavan lyhyeksi, mutta erityisesti viime kauden karsintojen selvittäminen ja sitä myötä liigapaikan säilyttäminen olivat seuran kannalta iso ja tärkeä asia. Toivotamme Mikolle pelkkää hyvää tulevaisuudessa, FC Lahden hallituksen puheenjohtaja Mika Halttunen sanoo.
Mannila, joka saapui Lahteen kesken viime kauden, on korvattu jo pitkään joukkueen apuvalmentajana toimineella Toni Lindbergillä. 37-vuotiaan sopimus ulottuu vuoden 2023 loppuun.
Kyseessä on seitsemäs Veikkausliigan seura, joka vaihtaa päävalmentajaansa tällä kaudella. Aiemmin päävalmentajaansa ovat vaihtaneet HJK, KuPS, Ilves, KTP, IFK Mariehamn sekä AC Oulu.