Veiterän pitkä odotus ohi – Suomen mestaruus Lappeenrantaan

Veiterä
Lappeenrannan Veiterä kukisti loppuottelussa Porvoon Akilleksen 5-3.Lehtikuva
Julkaistu 11.03.2017 21:00

MTV SPORT-STT

Lappeenrannan Veiterä päätti pitkän odotuksen juhliin lauantai-iltana Porvoossa.

Jännittävässä jääpallon SM-loppuottelussa Veiterä kukisti kotijäällään pelanneen Akilleksen 5-3 ja otti ensimmäisen mestaruutensa sitten vuoden 1980. Kaikkiaan mestaruus on 1950-luvulla kolmesti kultaan yltäneelle seuralle viides.

SM-finaali viivästyi tunnilla auringonpaisteessa pehmentyneen jään vuoksi. Kun jäälle päästiin, oli Akilles terävämpi karaten 3-1-taukojohtoon. Veiterä tuli kuitenkin tasoihin toisen jakson alkuvaiheissa, ja Janne Hauskan hienolla haltuunotolla luoma 4-3-osuma 80. minuutilla oli sitten voittomaali. Hauska teki ottelussa kaksi maalia, samoin kuin Akilleksen Sami Laakkonen.

Runkosarjan voittanut Akilles jäi toisen kerran peräkkäin SM-hopealle. Veiterä oli runkosarjassa vasta viides.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu