Kaski-ryhmä on auttanut vuodesta 2002 ylivelkaantuneita suomalaisia. Toiminnanjohtaja Kjeld Möller näkee taantuman vaikutukset suorilta käsin ihmisistä, jotka kävelevät Espoossa sijaitsevan toimiston ovista sisään.
Kjeld Möllerillä on työnsä kautta läheinen kosketus ylivelkaantuneiden suomalaisten ongelmiin. Taantuma-aika näkyy selvästi myös Kaski-ryhmän toiminnassa.
− Puheluiden lukumäärä on lisääntynyt. Yhteydenotoista kuultaa läpi kova hätä, Möller kertoo.
Ihmiset ovat joutuneet vaikeuksiin erityisesti pikavippien vuoksi. Myös yrittäjät ovat taantuma-ajan kurimuksessa kovilla.
− Yrittäjissä on se vika, että he yrittävät silloinkin, kun kaikki toivo on menetetty.
Oma tahto ratkaisee
Kaski-ryhmä tähtää toiminnassaan synnyttämään asiakkaassa tahtotilan, jotta tämä alkaa aktiivisesti selvittää velkojansa. Vertaistuki näyttelee prosessissa tärkeää osaa. Myös konkreettista apua velkatilanteen järjestämiseen on tarjolla.
− Tahtotila täytyy saada muokattua ihmisessä sellaiseksi, että hän ymmärtää ettei kukaan voi auttaa häntä, ellei hän myös itse tahdo selviytyä, Möller painottaa.
Moni ihminen ei osaa katsoa toimiaan kauaskantoisesti. Siinä vaiheessa, kun luottotiedot ovat mennyttä, tilanne on jo paha.
− Alhaiset korot saattavat koitua erityisesti nuorten asuntovelallisten kompastuskiveksi. Mikäli korot alkavat nousta tai asuntojen hinnat laskea, liikkeelle lähtee seuraava kaskiryhmäläisten joukko, Möller enteilee.
Velkaantuminen vaikuttaa moneen
Möller listaa selkeät toimintaohjeet velkavaikeuksiin ajautuneelle. Ensimmäiseksi on tärkeää hakeutua vertaistuen ääreen.
− Kun suomalaiselta kysyy mitä kuuluu, hän vastaa hyvää, vaikka tilanne olisi mikä. Asioista täytyy keskustella niiden oikeilla nimillä, Möller peräänkuuluttaa.
Vertaisryhmän avulla velkaantunut huomaa, että myös muita ihmisiä kärvistelee vastaavissa tilanteissa. Konkreettiset selviytymistarinat antavat uskoa siihen, että myös omat asiat voivat järjestyä.
Ylivelkaantumisessa ei ole kyse ainoastaan raha-asioista. Vaikutukset ulottuvat syvälle velkaantuneen elämään.
− Perhe saattaa hajota. Mukaan voi tulla myös alkoholinkäyttöä ja syrjäytymistä.
Toiminta on parhaillaan jäissä
Möllerille yhteiskunta näyttäytyy hänen työnsä kautta kylmänä paikkana. Pieni ihminen hautautuu herkästi vaikeuksiensa alle, ellei hän kykene itse pyytämään apua.
− Kun ihminen on joutunut tiettyyn pisteeseen, kirjekuoret jäävät lopulta avaamatta. Me lähdemme Kaski-ryhmän toiminnassa siitä, että ihminen antaa meille valtakirjan, ja me selvitämme velat jokaista senttiä myöten.
Kaski-ryhmän työkalupakista löytyy laajempi valikoima työkaluja kuin kunnalliselta velkaneuvonnalta. Yhdistys toimi aiemmin Raha-automaattiyhdistyksen tukemana. Nyt rahahanat ovat menneet kiinni ja Kaski-ryhmän toiminta on jäissä.
− Tarve apuun kasvaa jatkuvasti. Yritämme saada syksyllä rahoituskuviot kuntoon, Möller sanoo toiveikkaana.
Studio55/Jenni Kokkonen
Lue myös: