Venäjä houkuttelee nyt vapaaehtoisia sotilaita kaatuneiden ja haavoittuneiden tilalle.
Venäjän Karjalasta on saatu uutta yksityiskohtaista tietoa siitä, miten maan sotilasjohto on alkanut toteuttaa uusien sotilaiden värväämistä hyökkäyssotaansa Ukrainassa.
Tietoa on saatu Karjalan tasavallan pääkaupungista, jonka sotilaskomissaari Vladimir Kudrik esitteli värväystoimintaa Petroskoin kaupunkipiirin hallinnon kokouksessa kesäkuun 27. päivänä.
Sotilaskomissaari Kudrikin esitelmästä on nähtävissä video venäläisessä VK-palvelussa , mutta siitä ovat raportoineet myös sellaiset venäläiset verkkopalvelut kuin karelinform.ru ja gubdaily.ru (Daily Karelia).
Kudrik kertoi kokouksessa, että Karjalan tasavallan vapaaehtoisista kootaan kaksi yksikköä nimeltään ”Ääninen” (Onego) ja ”Laatokka” (Ladoga), joista ensimmäinen on tiedustelupatteristo ja toinen on logistiikkayksikkö.
Äänisen kooksi on määritelty 143 henkilöä ja Laatokan 150 henkilöä. Yksiköiden perusteella heitä ei oltaisi laittamassa etulinjaan.
Venäjän Karjalan uusien yksiköiden kokoamisen olisi tullut tapahtua viime perjantaihin mennessä. Niihin lähteneitä sotilaita koulutetaan suunnitelman mukaan Lugassa 1–2 kuukautta.
Kudrik piti vapaaehtoista värväystä tärkeänä Karjalan tasavallalle, koska sillä tavoin autetaan välttämään ”väestön osittainen tai täydellinen liikekannallepano”. Rekrytoinnissa haetaan 18–50-vuotiaita henkilöitä, kun aiemmin yläikäraja on ollut 40 vuotta.
Maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkija, majuri evp Jukka Viitaniemi pitää saatua venäläistietoa sotilaiden värväämisestä Karjalan tasavallassa mielenkiintoisena.
– On puhuttu paljon ’Wagnereista’ ja rangaistuslaitoksissa olevista, mutta tuossa näkyy ilmeisesti nyt laajempi järjestelmä, johon eniten tukeudutaan, suomalaistutkija sanoo.
Hän pitää mielenkiintoisena myös sitä, että Karjalassa kootaan joukkokokonaisuuksia eikä yksittäisiä täydennyksiä, kuten myös sitä, minkälaisia yksiköitä siellä muodostetaan.
– Tämä kertoo sen, miten Venäjä pyrkii tällä hetkellä välttämään laajaa liikekannallepanoa, Viitaniemi arvioi vielä kokonaisuutta.
Britannia: Venäläisiä kuollut 25 000
Tiedossa on, että Venäjä on kärsinyt 24.2. aloittamassaan hyökkäyssodassa valtavia henkilötappioita, kun hyökkääjän ”erikoissotilasoperaatio” ei ole sujunut sen odotusten mukaisesti. Britannian puolustusministeri Ben Wallace arvioi kolmisen viikkoa sitten, että venäläisiä on kuollut Ukrainassa helmikuusta lähtien 25 000 .
Petroskoilaisia oli kuollut Venäjän ”erikoissotilasoperaatiossa” kesäkuun loppuun mennessä neljä, Kudrik paljasti kokouksessa.
Koska haavoittuneita on vielä yleensä selkeästi enemmän kuin kaatuneita, on Venäjällä suuri tarve täydennyksille. Alun perin hyökkääjiä oli tiettävästi noin 150 000, ja rintaman takaisia hyökkäystä avustavia voimia lisäksi vastaava määrä.
Sotilaskomissaari Kudrik avasi Petroskoin tilaisuudessa kesäkuussa myös sitä, mitä Venäjän valtio 6–12 kuukaudeksi nyt värväytyville määräaikaisille sopimussotilaille maksaa.
Alin palkka on 30 000 ruplaa eli noin 520 euroa kuussa, jonka päälle esimerkiksi koko vuodeksi värväytyvä voi saada yhteensä runsaan 4 500 euron kertamaksun.
Jopa lähes 9 000 euroa kuussa
Taistelutehtäviin osallistuva sotilas saa palkkaa 4 000–5 000 euroa kuukaudessa. Kudrikin mukaan sen päälle voidaan maksaa tulospalkkiota.
Jos venäläisen hyökkäysarmeijan sopimussotilas tuottaa paljon tappioita puolustajalle eli tekee runsaasti tuhoa, voi hänen saamansa kuukausipalkka nousta puoleen miljoonaan ruplaan, mikä olisi noin 8 700 euroa.
Lisäksi venäläisiä houkutellaan sotimaan palveluksen jälkeen tarjottavilla etuisuuksilla, jos sotilas palaa kotiin hengissä. Niihin kuuluvat muun muassa asumistuki, ilmainen matkustaminen julkisessa liikenteessä ja vapautuminen kiinteistöverosta. Petroskoin sotilaskomissaarin mukaan myös värväytyjän työpaikan säilyminen pyritään varmistamaan.