Venäjä on perunut tapaamisen Yhdysvaltain diplomaattien kanssa Yhdysvaltain tiistaina lisäämien pakotteiden takia.
Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Tom Shannonin oli määrä tavata Venäjän varaulkoministeri Sergei Rjabkov myöhemmin tällä viikolla Pietarissa kohentaakseen maiden diplomaattisuhteita.
– Olemme pahoillamme, että Venäjä on päättänyt jättää käyttämättä mahdollisuuden keskustella kahdenvälisistä esteistä, jotka vaikeuttavat USA:n ja Venäjän suhteita, Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Heather Nauert sanoi.
Yhdysvaltain valtiovarainministeriö lisäsi tiistaina 38 henkilöä ja toimijaa pakotelistalleen, joka koskee Venäjää ja venäjämielisiä kapinallisia, jotka taistelevat Ukrainassa Krimillä. Lisäksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasi tiistaina Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon, minkä uskotaan osaltaan ärsyttäneen Venäjää.
Tapaamisen uudelleen aikatauluttamisesta ei varmuutta
Yhdysvaltain ulkoministeriö on vakuutellut, että nyt asetetuissa pakotteissa ei niinkään ole kyse pakotteiden laajentamisesta vaan enemmänkin niiden ylläpitämisestä. Yhdysvallat on myös korostanut, että pakotteet pysyvät, kunnes Venäjä kunnioittaa Minskin sopimusta ja palauttaa Krimin niemimaan Ukrainalle.
– Olemme säännöllisesti päivittäneet näitä pakotteita kahdesti vuodessa siitä lähtien, kun ne alkujaan asetettiin. Pakotteet eivät tulleet täysin odottamatta, Nauert sanoo.
– Kohdennetut pakotteemme asetettiin vastauksena Venäjän toimiin Ukrainassa, Nauert lisäsi.
Venäjän ulkoministeriön tiedottajan mukaan hänelle ei ole varmistettu, tullaanko Shannonin ja Rjabkovin tapaamista pitämään myöhemmin.
Rjabkov itse uhkasi ministeriön tiedotteessa, että Venäjä ryhtyisi vastatoimiin Yhdysvaltain pakotteiden takia.
– Nämä toimet eivät jää ilman reaktiota, Rjabkov sanoi.
Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi viime viikolla televisiohaastattelussa, että Yhdysvaltain senaatin aiemmin viime viikolla hyväksymät pakotteet vaikeuttavat maiden välisiä suhteita. Senaatin hyväksymän pakotteet ovat seuraavaksi Yhdysvaltain edustajainhuoneen käsittelyssä.