Kuvernööri on määrännyt korjaustöitä kylään, jota Venäjän oma armeija pommitti vahingossa tiistaina.
Venäjän asevoimat on kertonut, että lentokoneesta "putosi epänormaalilla tavalla ammuksia", jotka osuivat Petropavlovkan kylään. Kyseinen kylä sijaitsee Voronezin alueella.
Kuvernööri Alexander Gusev kertoo, että yhdeksän taloa jälleenrakennetaan niin pian kuin mahdollista. Lisäksi kylän pieni koulu, taidekeskus sekä hallintorakennus ovat kärsineet vaurioita.
Yhdenkään ihmisen ei kerrota kuolleen vahinkopommituksessa, mutta neljää ihmistä on hoidettu lievien vammojen vuoksi. Kuvernöörin mukaan kylän asukkaat saavat myös halutessaan psykologista tukea.
Kuvernööri lupaa korvauksia myös iskussa vaurioituneiden viiden auton sekä traktorin omistajille.
– Yksikään asukas ei jää vaille apua. Tuemme kaikkia niin paljon kuin mahdollista, kuvernööri lupaa.
Venäjä ei ole kertonut tarkemmin, mikä aiheutti ammusten putoamisen. Tapahtuma on joka tapauksessa nolo Venäjän asevoimille.
Petropavlovkan kylä sijaitsee 150 kilometrin päässä Ukrainan vastaisesta rajasta.
Lähde: Reuters.