Venäjä vauhdilla kotiin MM-kisoista – tylyä kuittia perään

Venäjä
Venäjä tyrmättiin MM-finaalissa.
Julkaistu 18.05.2015 09:27
Toimittajan kuva

Matti Nyrhinen

matti.nyrhinen@mtv.fi

@MattiNyrhinen

Venäjän jääkiekkomaajoukkue lähti pikavauhtia kotimaahan.

Joukkue lyötiin täysin sunnuntaina Prahan MM-finaalissa, Kanada vei kultamitalit 6-1-voitolla. Ottelu päättyi Suomen aikaa puolenyön jälkeen. Venäjän joukkue laskeutui jo aamun tunteina kotimaahan, lentokone saapui Moskovaan.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto on tehnyt kisojen ajan kieli poskessa värkättyjä Power Rankings -listauksia. Hopealle jäänyt Venäjä sai läppäisyn myös huumorilistalla.

– Mihin aikaan kultaottelu alkaa?, Venäjän kirjoitetaan "kyselevän".

Venäjä puolusti Tshekin kisoissa mestaruutta. Ensi keväänä Venäjä isännöi kisoja.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko