Ainakin 2 henkilöä on kuollut ja yli 20 loukkaantunut junaturmassa Etelä-Venäjällä sijaitsevasa Volgogradissa, kertoo Reuters viitaten maan uutistoimistojen tietoihin.
Junan törmääminen kuorma-autoon on aiheuttanut vienyt noin 30 henkilöä sairaalahoitoon ja heistä 15 on lapsia, kertoo Venäjän valtio-omisteinen uutistoimisto TASS. Paikalle saapui yli 20 ambulanssiryhmää.
Juna oli matkalla Kazanista Tatarstanista kohti Mustanmeren rannalla sijaitsevaa Adleria. Onnettomuus tapahtui noin puoli yhdeltä iltapäivällä paikallista aikaa.
Yhdeksän vaunua suistui kiskoilta ja seitsemän niistä kaatui, kertoo hätätilaministeriö.
Rautatieyhtiö: Kuorma-auton kuljettaja rikkoi liikennesääntöjä
Venäjän valtion rautatieyhtiö syyttää onnettomuudesta kuorma-auton kuljettajaa. Yhtiön mukaan kuljettaja rikkoi törkeästi liikennesääntöjä ajaessaan tasoristeykseen.
Rautatieyhtiön mukaan veturinkuljettaja käytti hätäjarruja, mutta törmäystä ei enää voitu välttää lyhyen etäisyyden vuoksi. Yhtiön mukaan juna kulki 65 kilometrin tuntivauhtia.
Maan tutkintakomitea sanoo käynnistäneensä tapauksesta rikostutkinnan.
Alueen kuvernöörin Andrei Botsharovin mukaan junassa oli yli 800 matkustajaa.
Interfax kertoi aiemmin, että jopa sata henkilöä on loukkaantunut junan suistuttua kiskoiltaan.
Lue myös: Ranskan junaliikennettä häirinneet sabotaasivauriot korjattu
Juttua ja otsikko päivitetty kello 13.57: TASS:in mukaan loukkaantuneita yli 20 ja turman syynä kolari kuorma-auton kanssa.
Juttua päivitetty kello 14.40: Ainakin kahden kerrotaan kuolleen turmassa. Lisäksi junan reitti lisätty juttuun.
Juttua päivitetty kello 16.57: Uusia tietoja loukkaantuneiden määrästä ja päivitetty tieto siitä, että junassa enemmän kuin kahdeksan vaunua.