Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin perjantainen tapaaminen Valkoisessa talossa on lisännyt kierroksia Venäjän mediassa. Venäjä ottaa riitaan päättyneestä tapaamisesta kaiken irti.
Sanomalehti Kommersantin päivän pääuutinen kertoo, että presidentti Donald Trump pohtii parhaillaan Ukrainan sotilasavun lopettamista kokonaan. Lehden mukaan Trump tapaa tänään yhdysvaltalaisia viranomaisia, joiden kanssa hän keskustelee Ukrainan sotilasavun päättämisestä.
Kommersant perustaa tietonsa The New York Times -lehteen. Kommersantin artikkeliinsa lisäämä linkki menee kuitenkin NYT:in artikkeliin, jonka otsikon mukaan Eurooppa pyrkii korjaamaan Yhdysvaltojen ja Ukrainan välisiä suhteita mahdollisimman nopeasti. Trumpin on uutisoitu pohtivan Ukraina-tuen jatkoa myös länsimaissa.
Lue myös: Trumpin neuvonantaja tyrmää väijytysväitteet: "Täysin valheellista"
”Voimatasapaino on muuttunut”
Päivälehti Komsomolskaja Pravdan otsikko kertoo, että ”Yhdysvallat on vetäytymässä Ukrainan konfliktista.” Lehti on haastatellut aiheesta ajatushautomo Valdai Clubin tieteellisen työn johtajaa Fjodor Lukjanovia. Lehti kysyy Lukjanovilta, odotammeko Volodymyr Zelenskyin poliittista kuolemaa?
Lukjanovin mukaan Zelenskyin diplomaattista epäonnistumista tärkeämpää oli Trumpin linjaus, jonka mukaan Yhdysvallat on rauhan puolella.
– Nämä sanat muuttavat radikaalisti viimeisen kolmen vuoden voimatasapainoa. Tähän päivään saakka lännessä ei ole ollut mahdollista olla muuta kuin Ukrainan puolella. Tapahtumat on koettu hyvän ja pahan taisteluksi, jossa Ukraina on hyvä ja Venäjä on paha, Lukjanov vastaa haastattelussa.
Lukjanovin mukaan Trump on nyt muuttanut tämän asetelman, ja haluaa nostaa Yhdysvallat taistelun yläpuolelle.
Toisessa artikkelissaan Komsomolskaja Pravda tarttuu eiliseen Lontoon Ukraina-huippukokoukseen. Kokoukseen osallistui laaja joukko eurooppalaisia johtajia, mukaan lukien Suomen presidentti Alexander Stubb.
Komsomolskaja Pravdan mukaan Lontoon huippukokous päättyi absurdissa tilanteessa. Lehden mukaan Puolan pääministeri Donald Tusk olisi kokouksen jälkeen myöntänyt, että kokous oli kaoottinen.
Esimerkiksi uutistoimisto Reuters kuitenkin kertoo, että Tusk totesi Euroopan johtajien olleen yksimielisiä muun muassa puolustusmenojen kasvattamisen suhteen. Tusk myös totesi, että kaikki johtajat haluavat Yhdysvaltojen ja Euroopan suhteiden olevan mahdollisimman vahvat. Venäläislehden mainitsemasta ”kaaoksesta” ei ole lännessä uutisoitu.
Propagandaohjelma turbovaihteelle
Kaikkien räikeimmin Zelenskyin ja Trumpin tapaamista käsitteli sunnuntai-iltana Venäjän ykköspropagandistiksi kutsuttu Vladimir Solovjov ohjelmassaan Ilta Vladimir Solovjovin kanssa. Ohjelma näytetään valtakunnallisella Rossija 1 -kanavalla, ja se on erittäin suosittu.
Ohjelman aloituspuheenvuorossa Solovjov solvasi kovasanaisesti Zelenskyä.
– Zelenskyi heitettiin ulos Valkoisesta talosta. Hän teki kaikki mahdolliset virheet. Oli entistä selvempää, että hän ei ole valmis johtamaan valtiota. Hän on valmis aivan toiseen rooliin: veriseksi murhaajaksi, joka on valmis uhraamaan kaiken saatanallisten tavoitteidensa eteen ja viemään maailman kolmanteen maailmansotaan.
Solovjov myös haukkui muun muassa Zelenskyin englannin kielen taitoa, piti häntä huonosti kasvatettuna ja ymmärtämättömänä. Lisäksi hän totesi, että Zelenskyi ei ymmärtänyt tilaisuuden etikettiä.
Trumpia Solovjov puolestaan kehui toiminnassaan pragmaattiseksi tämän keskityttyä Ukrainan auttamiseen kuluneisiin dollareihin. Ohjelmassa vieraana ollut Rossija Segodnja (Venäjä tänään) uutistoimiston päätoimittaja Margarita Simonjan otti puolestaan kantaa muun muassa Zelenskyin villapaitaan.
Yli kaksituntisen ohjelman aikana kyytiä saivat myös muun muassa Yhdysvaltojen rooli Natossa ja EU-maiden yhtenäisyys sekä yksittäiset EU-maiden johtajat.