Venäjän presidentti Vladimir Putin saapuu Suomeen – tämä kaikki vierailusta tiedetään

0:50img
Julkaistu 26.07.2017 06:11
Toimittajan kuva

Jarno Miettinen

jarno.miettinen@mtv.fi

Venäjän presidentti Vladimir Putin saapuu torstaina neljännelle vierailulleen Suomeen. Putin käy Savonlinnassa oopperan merkeissä ja keskustelee Punkaharjulla tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa. Turvallisuusjärjestelyt ovat mittavat.

Presidentti Putin saapuu päivällä Savonlinnan lentokentälle. Yleisö on poliisin mukaan tervetullut kentälle seuraamaan Putinin koneen laskeutumista, mutta tilaa on vain muutamalle kymmenelle katsojalle. Tarkkaa laskeutumisaikaa ei ole kerrottu julkisuuteen, joten poliisi kehottaa Iltalehden mukaan saapumaan paikalle aamupäivän aikana. 

Suuret turvallisuusjärjestelyt aiheuttavat liikennemuutoksia

Putinin vierailun turvallisuusjärjestelyt aiheuttavat useita liikennemuutoksia Savonlinnan seudulla. Muun muassa Olavinlinna ja Savonlinnan maakuntamuseo ovat torstaina suljettuna turisteilta. Pysäköintiä rajoitetaan käytännössä koko Olavinlinnan lähialueella, samoin vesiliikennettä Olavinlinnan ympäristössä. 

Savonlinnan lentokentältä Punkaharjulle ja Punkaharjulta Savonlinnan keskustaan johtavat tiet ovat osan päivää suljettuna. Kaupallista lentoliikennettä lukuun ottamatta lentäminen on kielletty Savonlinnan yllä. Kielto koskee myös drone-lennokkeja ja jatkuu aina perjantaihin keskipäivää asti.

Turvallisuusjärjestelyt ovat pääosin Itä-Suomen poliisilaitoksen vastuulla, mutta Itä-Suomen poliisia avustaa vahvistamaton määrä muiden viranomaisten henkilöstöä.

Tapaaminen tsaarin rakennuttamassa talossa

Lentokentältä Putin siirtyy Hotelli Punkaharjuun, jossa Sauli Niinistö vastaanottaa hänet. Presidentit käyvät viralliset keskustelut hotellissa, minkä järkeen paikalla järjestetään lehdistötilaisuus, jota voi seurata MTV Uutisten sivuilta. Presidentit keskustelevat maiden kahdenvälisistä suhteista ja ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä.

Putin Niinistö punkaharju

Hotelli Punkaharjun rakennuksen rakennutti Venäjän keisari Nikolai I vuonna 1843. Rakennus toimi alun perin metsänvartijan majana, mutta laajennettiin hotelliksi vuonna 1880.

Punkaharjulta presidentit siirtyvät höyrylaivalla Olavinlinnaan. Olavinlinnassa ohjelmaan kuuluu Savonlinnan kaupungin isännöimä illallinen ja Pjotr Tšaikovskin Jolanta-oopperan esitys, joka on moskovalaisen Bolshoi-teatterin vierailuteos.

Putinilla näyttävät huvilat Laatokalla?

Putin palaa vielä samana iltana takaisin Venäjälle. Tarkempaa tietoa siitä, mihin hän kotimaassaan suuntaa, ei ole.

Putinilla on kuitenkin muun muassa Daily Mailin ja Ilta-Sanomien mukaan erilaisten järjestelyiden kautta omistuksessaan ainakin kaksi näyttävää huvilaa Laatokan rannalla, toinen Valamon luostarisaarella ja toinen Sortavalan lähellä. Julkisuudessa on spekuloitu sillä, että presidentti siirtyy Suomesta kesänviettoon jollekin Karjalan huviloistaan.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa