Venäjän sotalaivat lipuvat kohti Välimerta – uskotaan osallistuvan Syyrian taisteluihin

Admiral Kuznetsov Norjan sotavoimien kuvaamana
Venäjän laivaston ainoa lentotukialus, Admiral Kuznetsov Norjan puolustusvoimien kuvaamana maanantaina 17. lokakuuta 2016.
Julkaistu 20.10.2016 09:47
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Joukko venäläisiä sotalaivoja on suunnannut kohti Välimerta, uutisoi brittilehti The Guardian. Kyseessä kerrotaan olevan Venäjän suurin joukkojen sijoittelu sitten kylmän sodan. Alusten uskotaan osallistuvan taisteluihin Syyriassa.

Laivueeseen kuuluu muun muassa lentotukialus Admiral Kuznetsov, jonka kyydissä kerrotaan olevan taisteluhävittäjiä. Kuznetsov on Venäjän sotavoimien ainoa lentotukialus ja laivaston lippulaiva. Se voi kantaa mukanaan yli 50 ilma-alusta. Alus on varusteltu ohjuksin.

Laivueessa on lehden mukaan myös useita muita venäläisaluksia.

Britannian puolustusministerin mukaan Britannian kuninkaallinen laivasto on seurannut alusten matkaa niiden kulkiessa saarivaltion ohitse. Kansainvälisillä vesillä kulkeva laivue on myös kuvattu Norjan puolustusvoimien toimesta. 

The Guardianin mukaan laivue on todennäköisesti matkalla Syyrian rannikolle, missä sen uskotaan osallistuvan taisteluihin Aleppon kaupungin herruudesta.

Nimettömänä pysytellyt Naton edustaja on kertonut uutistoimisto Reutersille, että Venäjä on siirtänyt Syyrian rannikolle harvinaisen paljon sota-aluksia.

Naton edustaja uskookin, että Venäjän ilmaiskut Aleppossa tulevat voimistumaan tulevien viikkojen aikana.

Aleppossa alkoi tänään Venäjän julistama ”humanitaarinen tulitauko”. Venäjä on luvannut olla iskemättä kapinallisten hallitsemaan Itä-Aleppoon ainakaan 11 tuntiin. Syyrian armeija on sanonut tulitauon kestävän kolme päivää.

Tuoreimmat aiheesta

Syyria