Venäläisen liikemiehen ja hänen vaimonsa parhaillaan käynnissä oleva avioero on tiettävästi yksi maailman kalleimmista.
Katso videolta, miltä kyseinen luksusjahti näyttää!
Eroa haluava pariskunta riitelee tällä hetkellä noin 540 miljoonan dollarin (eli noin 430 miljoonan euron) jahdin omistuksesta Dubaissa. Luna-jahti on takavarikoitu väliaikaisesti.
Oikeuden tuoreiden dokumenttien mukaan miljardööri Farkad Akhmedov voitti oikeuden valittaa yhdeksänkantisen jahdin takavarikoinnista. Jahdilla on kaksi helikopteria ja maailman suurin uima-allas.
Alus kuului aiemmin toiselle ökyrikkaalle venäläiselle, Roman Abramovichille, joka myi sen Akhmedoville vuonna 2014.
Pohatan netto-omaisuus yli miljardin
Tuomioistuin on päättänyt, että öljy- ja kaasualan miljardööri Farkad Akhmedov on velkaa hänen entiselle vaimolleen Tatiana Mikhavilovna Akhmedovalle 567 miljoonaa dollaria eli suunnilleen saman verran kuin on Persianlahdella kelluvan jahdin arvo.
Tatiana Mikhavilovna Akhmedova on asianajajiensa välityksellä etsinyt miehensä omistuksia eri puolilta maailmaa, jotta saisi asianmukaiset korvaukset erotilanteessa.
Forbesin arvioin mukaan Akhmedovin netto-omaisuus on 1,4 miljardia dollaria eli, 1,1 miljardia euroa.
Viime vuonna Yhdysvallat listasi hänet pakotteiden alaiseksi liikemieheksi Venäjän valtio-omisteisten yhtiöiden listalla sekä presidentti Vladimir Putinin läheiseksi ystäväksi.